"Sanot, ettei kukaan ota keinoistasi selkoa. — Silloin mahdan Matti olla" —
"Et otakaan selkoa, vaikka lemmon kanssa tekisit liiton, ja maailma mätänisi. Niin juuri: — vaikka maailma mätänisi."
"Lyödäänkö vetoa?"
"Vaikka vaan! — Mutta kymmenen päivän päästä olen viljani leikannut, ja silloin" —
"Seitsemässä päivässä olen viekastellut tietooni kirotut keinosi."
"Et, lempo vie, olekaan!"
"Tuhannen markkaa vetoa!"
— "Hoi, kuulkaa, tuhannen markan veto! — Hurraa!" — Herrat tungeksivat väittelevien ympärille. Malmfelt seisoi pää pystyssä, tarmokkaana ja isottelevana. Hän nyt oli oikealla hevosvaihtotuulella, parhailla hevospäivällisillä kaupungin kilpa-ajoissa.
Herra Wallenberg esiintyi ylpeän mahtipontisena. "Sinä panet tuhannen markkaa vetoon. Ja minä, osottaakseni, kuinka mahdotonta sinun on saada Pässinmutkan viljelyskeinoistani selkoa, sanon näin: Jos seitsemässä päivässä, — meillä on nyt perjantai, ja kello on 10 tuossa paikassa, — jos ensi perjantaiksi kello 10 illalla olet saattanut viljelyskokeeni ilmi ja voittanut vedon, jätän Lankinsuon riitajutun sikseen. Teen sovinnon ja suostun siihen, että Lankinsuo jaetaan manttaalin mukaan Lahisten ja Holman välillä. — Siinä minun tarjoukseni, ja se vastannee sinun tuhannen markkaasi."
"Olkoon sanottu! — Minä hyväksyn. — Väärään tynnyriin hyppäsitkin!"