"Lyhyesti sanoen, herra Wallenberg on kokeissaan ottanut sitoakseen sen ammoniakin, joka navetan tuuletustorvien kautta tätä nykyä häviää ilmaan, tuottamatta mitään hyötyä. Tiedämme, että ammoniakki — siinä oleva typpi — on kasvien tärkein ravintoaine. Wallenbergillä on navetassaan pieni, sievonen tehdas, jossa valmistetaan parannettua ammoniumsulfaattia. — Kas tässä, eräitä corpora delicti!"
Otin taskustani suurempia ja pienempiä kiteitä, jotka laskin kuistin pöydälle. — "Edessänne on puhdasta salmiakkia, klorammoniumia. Tätä arvokasta suolaa on ainoastaan 20% siinä ammoniumsulfaatissa, jota te maanviljelyskaupoista ostatte. Yksi kilo tätä vastaa viittä kiloa teidän apulantaanne.
"Huomatkaa: tämä on vasta Wallenbergin kokeilua! Hänen varsinainen tarkoitusperänsä on paljon laajakantoisempi.
— "Mutta, hyvät herrat, minun täytyy nyt hiipiä huoneeseeni pukuani muuttamaan! Sitä paitse, ennenkuin voin seikkaperäisesti esittää näitä asioita, täytyy minun tarkoin punnita tekemieni havaintojen jokaista yksityiskohtaa, sommitella kokoon ajatuksissani Wallenbergin suunnitelman pääpiirteet sekä tehdä eräitä todennäköisyyslaskelmia. Sen verran voin nyt jo sanoa, että herra Wallenberg kyllä on tunnustava hävinneensä vedon."
Herra Ruuth pisti todistuskappaleeni lompakkoonsa ja lähti huoneeseensa.
Malmfeltin täytyi saada kertoa asiat rouvalleen. Minä menin yläkertaan.
Käytävässä herra Soinivaara, gentlemanin puvussaan, tuli vastaani. Hän oli nähtävästi lähdössä aamukävelylleen. Ennenkuin pääsi sivutseni, hän tunsi minut, astui askelen taappäin ja katsoi minuun pitkään, itsevanhurskaan nuhtelevasti. Ei ollut leikkiä siinä katseessa. Muistan kerran kouluajoiltani, kolmannelta luokalta, kun olin käynyt omenanvarkaissa, miten luokan-esimies loi samanlaisen katseen minuun, kadotettuun.
— "Herra tohtori on jo lähdössä yölevolle?"
— "Lehtori on jo hereillä, — hyvää huomenta!" — Kumarsin ja astuin kamariini.
Sain tehdä jotenkin perinpohjaisen puhdistuksen, ennenkuin jälleen tunsin olevani omassa olossani. Pukeutuessani saapui Viklund, jolloin neuvottelin hänen kanssaan tehtävistä töistä ja sain kuulla paikkakunnan juna-ajat. Jos hyvin kiirehdimme, voidaan vielä telefoonilla tehdä kaupungista tilauksia, lähetettäväksi pikatavarana kirkonkylän asemalle. Riensin alakertaan.
"Nyt, setä, oitis telefooniin! — Ei ole aikaa kyselyihin. — Telefoonatkaa kaupungin rautakauppaan. — Todella! sepä onni, että linja oli auki! — No niin: Rikkihappoa 50 kiloa; — galvanisoitua rautalankaa N:o 14, 3 kiloa; — pieniä väkipyöriä 1 1/2 tusinaa, 2-3 senttiä läpimitaten; mönjää 1/2 kiloa. — Vielä sitten! Menkööt rautakaupasta Jaakko Huhtaselle, lähellä rautatieasemaa: — 1 1/2 tusinaa kivivateja — eli "kivipyttyjä" — à 3 litraa. — Kaikki heti kohta pikatavarana tänne. —