"Siinä näette, hyvät herrat, miltä rukiin tulee näyttää. Sankkaa niinkuin paras hamppu. Kolmen kihlakunnan alueella ei ole toista sellaista ruista. Katsokaahan tuonne rajan toiselle puolen Holman kartanon ruista. Koko joukon alla keskikerran, — Malmfelt itse on sen myöntänyt! — Minä aion ottaa kylvöstäni kaksikymmentä jyvää raskasta viljaa. Elokuulla vielä, kun olen viljani riihennyt, mitannut ja punninnut, teen jymyt Suomessa. — Huomatkaa, hyvät herrat: keväällä minun laihoni ei ollut sen parempaa kuin Malmfeltinkaan! Kaikki, nähkää, riippuu maahengestä!"
Siinä tuli nyt sana "maahenki" tänä iltana toistamiseen esiin, erityisellä painolla ja salaperäisyydellä mainittuna.
"Mutta mikä se maahenki on, se on oma salaisuuteni!"
Lahisten kartanon ruis oli todella erinomaista. Luja ja vankka olki kantoi pitkää, täytelästä tähkää. Toisella puolen rajaa oli olki harvaa ja paikoittain melkein kitukasvuista. Tähkäpäät olivat pieniä ja epätasaisessa terässä.
Kun tieteelliset tutkimukseni ja kokeiluni olivat osalta kosketelleet myös maanviljelyskemian alaa, ja muutamat herra Wallenbergin lauseet ja viittaukset olivat kiinnittäneet erityistä huomiotani, päätin lähemmin tiedustella häneltä asioita.
Astuessamme rantaan päin, käännyin Lahisten herran puoleen. "Sillä on omituinen nimi, teidän pellollanne, — Pässinmutka", — lausuin keskustelun aluksi.
Herra Wallenberg oikaisi kookasta varttaan. "Tohtori on vieras paikkakunnalla, — kysymyksenne on siis luvallinen! — Asia on lyhyesti seuraava, ja sen kuulkoot kaikki nämä herrat. Pellon nimi on isonjaonkartanoissa Pesimäviidan aitaus — 'Pesimæ vithæ gerde'. — Kansan suussa sen nykyisenä haukkumanimenä on Pässinmutka. Lahisten ja Holman välinen raja käy, rannasta lähtien, yhtä jonoa suorana linjana kuusitoista kilometriä, pitäjänrajaan saakka. Ainoastaan tässä se tekee neljä suorakulmaista käännettä, jotka leikkaavat pois maata Holman kartanon puolelta. Tämän johdosta on sittemmin syntynyt kansantarina. Entisinä aikoina, ison jaon käydessä, oli Lahisten silloinen herra muka lahjonut maanmittarin ja tästä maakappaleesta maksanut hänelle pässin. — Mutta se on kirottu vale! — Vai pässin? Köyhää Wallenberg-raukkaa! — Jos esi-isäni olisi tahtonut toimitusmiestä lahjoa, niin hän olisi maanmittarille lähettänyt kymmenen härkää! — Lisäksi huomattakoon: isonjaon jakokirjasta käy ilmi, että 'Pesimæ vithæ gerde' on Lahisille rehellisesti jaettu. Ja sen sai kaikissa oikeuksissa kuulla veli Malmfeltin isä, — sama herra, joka rupesi rettelöimään myöskin Lankinsuosta. — Mutta se on toinen historia! Lankinsuo on ulkoniittypalstalla, ja suo kuuluu kokonaan Lahisiin, kuten ensi syyskäräjillä tulen lopullisesti todistamaan."
Kas niin! Kaikessa viattomuudessani olin puhaltanut kaikki kytevät kekäleet ilmituleen.
Onneksi joku minua älykkäämpi huusi: "Kello on kohta kaksitoista!
Puuttuu vain kymmenen minuuttia."
Holman luodolle oli tuotu joukko veneitä ja ruuhia, joihin asetuimme kaksittain istumaan. Soutajina oli kokeneita torppareita. Meitä oli kaikkiaan kuusi venekuntaa, jotka hajaantuivat pitkin Kaislahden ruovikoita ja kaislasaarten sokkeloita. Holman ja Lahisten pehtorit miehineen olivat jo aikaisemmin asettuneet sinne tänne pitkin rantaniittyjä koirien kanssa. Sorsanajo oli suurisuuntaisesti järjestetty.