Ken mielin kolhituin lähtenyt lie,
Ken Jylliä julmasti kiroo —
Mut harva se neitoa näin, kuin mie,
Vain laulun helmillä siroo.
Tän laulun hienon nyt hälle tein,
Kun ilta-aurinko hohti,
Kun irrotin lautan ja pölkkyni vein
Päin Jyllin koskea kohti.
1901
JYLLIN INKA.
Ja Jyllin Inka hienoinen
Jos ois tän poian kulta,
Hän väikkeet rusopilvien
Ja hohteet kesäyön sais multa.
Mut omaa väikettäänkin hän
Kuin ruusu kaino lymyy,
Ja kastehelmet laulun tän
Hän puistaa päältänsä ja hymyy.
1901
ÖINEN VIERAS.
Hän iltamyöhänä tupaan tunki
Ja hämyyn jäi. — Teki "ehtoota" niin. —
Syän meidän sätkähti kurkkuun kunki,
Ja tulta sai isä hiiloksiin.
Nyt nähtiin piilukirves, mi kiilsi,
Ja hattu, mi keikassa korvaa viilsi,
Ja pitkä, harteva, musta mies —
Miten säikähti kaikki, Herran Kies!
Hän heitti pankolle piilukirveen
Ja kekäleesen hän tarttui kiin
Ja kääntyi päin ja loimussa virveen
Hän piippuun henkeä kiskoi niin,
Nyt minuun vilkasi olkansa takaa:
"Eiks tään maan tytöt ne luhrisa makaa?"
Me kaikki äkkiä nauramaan:
— "Ja mistäs vieras?" — "Härmästä vaan".