Tuskan silmin vaiti rukka kovaa miestä rukoilee; turhaan, jo sen perii hukka, hän jo tähtää, — Hipaisee? — Vaipuu jousi! — Rotkelmastaan Vuoren-Ukko tulee vastaan.
Hätääntyneen Halliparta surman suusta pelastaa. »Turmantuoja, teilläs karta Lumilinnaa rauhaisaa! Ihmisten on maassa majat; mitä meidän karjaa ajat?»
ROBERT BURNS.
HYVÄSTI, YLÄMAA.
Ylämaahan ma kaihoon, ma aina sen nään, Ylämaahan ma kaihoon metsästämään: ajot hirven ma muistan ja kaurihin vaan, Ylämaahan ma kaihoon, jos minne mä saan. Jää hyvästi, Pohja ja vuoristovyö, koti kunnon, miss' asuu tarmo ja työ! Jos missä on tieni ja matkani pää, Ylämaa ja sen kukkulat mieleeni jää.
Te hyvästi, tunturit, jäätikkömaat, ja hyvästi, laaksot ja vihreät haat! Te hyvästi, metsät ja aarniopuut, ja te vaahtiset virrat ja vuonojen suut! Ylämaahan ma kaihoon, ma aina sen nään, Ylämaahan ma kaihoon metsästämään: ajot hirven ma muistan ja kaurihin vaan, Ylämaahan ma kaihoon, jos minne mä saan.
HYVÄSTI, MAINE SKOTLANNIN!
Hyvästi, maine Skottlannin ja vanha voimas tunto! Hyvästi skottein nimikin ja miehen mieli ja kunto! Miss' soluu Tweed ja mereen saa, miss' Sark käy Solwayta kohti, nyt Englannill' on rajamaa, — rutiruojat ne maatamme johti!
Mitä taistot kaikki ei tehneet kai, ei väkivalta ja kettuus, nyt lahjusrahat aikaan sai ja harvain kurjien pettuus. Jäi Englannin miekka pilkaks vaan, ja uljuus meissä hohti; mut vieras kulta lannisti maan, — rutiruojat ne maatamme johti!
Oi, miks sain nähdä päivät nää, kun maan he möi ja osti! Jos kuollut ma oisin, harmaapää, kun Bruce ja Wallace kosti! Mut uhkapäin mä huudan näin, — ja ken sit' eittää tohti —: maan petos löi ja kultaan möi, — rutiruojat ne maatamme johti!