SANOTAAN, TOIVOSS' ONNI ON.
Sanotaan, toivoss onni on; mut menneisiin taas lempi vaipuu: se kiintyy riemuin muistohon, ja ensi tunteet viimeks haipuu.
Mit ihannoimaan muisto jää, se muinoin oli toivon tuomaa; sen muisto kalliiks pyhittää, vaikk' kadonneen jo toivon huomaa.
On tyhjää kaikki, harhaa vaan: tulevat pettää, kaukaa väikkyin; et menneitäs saa palaamaan, ja nykypäivääs katsot säikkyin!
KOKOELMASTA »HEPREALAISIA SÄVELIÄ».
1.
HÄN IHANANA HIIPII LUO.
Hän ihanana hiipii luo ja säihkeessään kuin yö on musta. Mi valoon, varjoon tenhon tuo, siit' immessä on ilmausta: niin ihmeloistoon sulaa nuo, kuin vähää ennen sarastusta.
Pois varjokaan tai sädehyt — se haihduttais tuon sävyn hienon, nuo tummain kutrein viehkeilyt ja sulo kasvoin loisteen vienon, joiss' ilme puhdas virkkaa nyt, kuin kirkas, sees on aatos pienon.
Ja poskilla ja otsall' on niin armas hymy, hohde aino. niin tyyni veikeys viaton; näät lapsen, jot'ei tapaa vaino, min mieli hellän hyvä on ja sydän puhdas, lempi kaino.