2.
RINTEILLÄ JUUDAN.
Rinteillä Juudan kauris juosta nyt mielin määrin saa ja juoda joka lähteen vuosta, joit uhkuu pyhä maa. On jalka nopsa, silmiss' on vain riemun loiste vallaton.
Tuo sulo liike, silmä seijas on tuttu Juudanmaan, mut muinoin täällä jalka leijas siromman asukkaan. Puut Libanonin tummat näät, mut' poiss' on Juudan kutripäät.
Sai onnen palmu laaksoss' siellä, — hajonnut Israil ei, — se mantuun kiintyi, maass' on vielä, johon sen juuri vei: Ei kodistaan se luovu pois, ei muilla main se elää vois.
Mut meidän täytyy kuljeksia, ja muu maa haudaks jää; ei meille isäin leposija oo viime retken pää. Ei paatta jäänyt templihin, ja Herja valtas Saalemin.
3.
HEIT' ITKE!
Heit' itke, jotka vietiin virtain taa, joilt' templi ryöstettiin, jäi uneks maa; sä itke, — Juudan harppu rikki on, kodissa Herran asuu uskoton!
Miss', Israil, pesset jalkas vertyneen? Oi, milloin taas saa laulus säveleen? Ja milloin, Siion, riemuvirtes soi ja taivaansoinnuin rinnat haltioi?