Tän oivan, kelpo ruhtinan on kuva jäänyt säilyyn: Kilvessä kuulun kapakan nyt hymyillen se päilyy. Sen eessä juhlina kun joivat, niin rahvaan huudot ihannoivat vain soivat: Ohoo, ohoo, ahaa, ahaa! Ei herraa saa niin suopeaa! Lalaa!
MIKAEL VÖRÖSMARTY.
JULISTUS.
Sa maalles järkkymättä suo, Magyari, uskos, työs! Se kehtos on ja vaalijas ja hautas multa myös.
Maan päällä on vain paikka tää, miss' suotiin sulle lies; tääll' elää, kuolla täytyy sun, vei onneen, turmaan ties!
Tää maa on, jota kastellut on hurme isien, ja nimin uljain pyhitti jo vuosituhat sen.
Tääll' eestä kodin taistelleet on urhot Arpadin; tääll' orjain ikeen murskatuks sai tarmo Hunyadin.
Vapaus! Täällä lippuas veristä kannettiin, ja sotiin parhaat miehet maan ne sortui ikuisiin.
Mut kansa, jota tuhot löi, mi luopui kiistoistaan, jos harventuikin, murru ei, vaan herra on tän maan.
Eloa vaatii kärsimys tää tuhatvuotinen: »Eloon tai kuoloon!» huudamme. Kaikk' kansat kuulkoot sen!