Tuska tuima suumme sulkee, kuolinhetket raskaat kulkee, kirpos puukko jalkais luo; sydänvertamme se sentään damasceeni-säilä juo.
Kumpaankin se iski varmaan! kuulin, kuinka povest' armaan verkkaan tihkui haavan vuo! Nyyhkimään kun puhkesimme, verta oli itku tuo.
Tuskain yöksi oli luotu yö, kun kahden oltiin juotu riemut, joita malja suo. Kalpenit, mut murhein äänsin: Oispa kuolo ylkäs tuo!
7.
SUA, TAVERNIN VARTIAA LAISKAA!
Sua, tavernin vartiaa laiskaa, — ovi auki! auki, hoi! Kuu, kaartaen pilvenkaiskaa, yli moskean katseen loi.
Kas kuuta! se hymyillen nousi, kuin lempeä täynnä se ois… Ei, tänne nuoli ja jousi: alas ammu! ammu se pois!
Mitä riehun ma? Kuu on multa yli moskean koskematon. Suleima, armahin kulta, tänä yönä nyt toisen on!
Ovi tavernin sisään paiskaa! pyhä-temppeli aukeaa: Hei, moskea kuuta raiskaa, ja kumoon ne kellahtaa!
On jänteessä ilkkuni jousi, se lempesi ampuu pois! jos hymyyt, jos kyyneles nousi … koko mailman se ampua vois!