Kautta kuudanhymyn liukuu serenaadin venhe tuo; harppuin, huiluin helkkehestä kumpuu vieno itkuvuo.
Hymy kasvoilleni lankee, itku värjyy rinnassain, — oi, Suleiman sulo äänen tunnen, salaa aavistain.
Kukkastuoksun huumemereen häipyy vieno itkuvuo, pitkin Bosporia poistuu serenaadin venhe tuo.
Suostun kaikkehen, jos kuulla vielä saan tuon säveleen! Elinkauden velkakirjan, — iät kestävän, — mä teen!
Orjaks saatte minut myydä, lyökää, ja ma siedän sen, — jos nyt vain tuntee huumaa kukkastuoksujen!
Soudan vaikka kaleereilla, vaikk' ois venhe pashan tuo: oi, jos vain tän yön mua viehtää huiluin vieno itkuvuo!
Tämän yön, vain tämän tahdon riemuin viettää muistojain: Suleimasta unelmoin ma, hänen ääntään kuullessain!
Haipuu äänet, yö se päättyy, aamukoi luo valoaan, — kauas aavikkoon ma lähden erakoksi erämaan!