/Heprealaisia lauluja./ *Psalttarin 137:s virsi*, alkukielen rytmillisen tekstin mukaan sovittelemalla suomennettu. — *Sulamith*, alkukielen yhteen kuuluvat säkeet yhdistetty; sovittelemalla suomennettu, vaarinottamalla alkukielen rytmileikkauksia.
/Nala ja Damajanti./ Kohtaus Nalan ja Damajantin runoelmasta, joka liittyy muinaisintialaiseen *Mahabharatan* eepokseen. Eepos esittää Arjalaisen heimon sankariaikaa ja valloituskautta Ganges-virran alueella noin 1400—1300 e. Kr.
/Muhammed Shemseddin Hafiz./ Persialainen runoilija, maailman suuria lyyrikoita, kuoli Schiraassa 1389 j. Kr. Runoilijan omaan nimeen, *Muhammed*, liittyvät arvonimet *Shemseddin* (»uskon aurinko») ja *Hafiz* (»vahvamuistoinen»), koskapa hän osasi ulkoa koko Koraanin. Hafiz oli alkujaan dogmaattisella kannalla, uskon intoilija, erakko ja pyhimys, mutta teki varttuneella iällä täydellisen mielipiteiden muutoksen ja alkoi nyt lauluissaan taistella munkkien tekopyhyyttä ja papiston uskonnollista saivartelua vastaan. Hän julisti panteistisen maailmankatsomuksen, puolustaen maallisen elämän kauneuden ihailua ja yltiöpäistä elämäniloa. Hafiz nyt laulaa Schiraan ruusuista, rypäleistä, satakielistä ja kaunottarista.
3. *Schah Mansur* kuuluu Mussafferidein hallitsijasukuun, jotka olivat Persian kuninkaina ennen Tamerlanin valloitusretkeä. Schah Mansurin iloisessa hovissa Hafiz eli Schiraassa, Persian silloisessa kesä-pääkaupungissa.
/Vincenzo da Filicaja./ Italialainen runoilija, 1642—1707, tunnettu miehekkäistä valtiollisista ja isänmaallisista runoistaan.
/Wolfgang von Goethe./ Kaikkien aikojen suurimpia runoilija-neroja, monipuolisimpia, yleismaailmallisimpia henkiä. Goethe syntyi Frankfurt am Mainissa 1749 ja kuoli Weimarissa 1834. Runolahjoiltaan Goethe on varsinaisesti lyyrikko, mutta on etevä runouden muillakin aloilla. Eepillinen runoelma »Hermann ja Dorothea». Draamoista ovat »Egmont», »Ifigeneia Tauriissa», »Torqvato Tasso» ja ennen kaikkia »Faust» I—II mainittavat. Novelli »Nuoren Wertherin kärsimykset», taiteilija- ja yhteiskuntaromaani »Wilhelm mestari» I—II sekä probleemiromaani »Vaaliheimolaisuudet». — Luonnontieteilijänä nykyajan kehitysopin uran uurtaja. — Ministeri ja valtiomies. — Ajattelijana yksiaiheisen maailmankatsomuksen edustaja.
/Friedrich von Schiller./ Saksan suurin runoilija Goethen jälkeen. Myös esteetikko ja historioitsija. Syntyi Marbachissa 1759 ja kuoli Weimarissa 1805. Etupäässä näytelmänkirjoittaja. Parhaat draamat »Rosvot», »Kavaluus ja rakkaus», »Maria Stuart», »Orleansin neitsyt», »Wallenstein» I—III ja »Wilhelm Tell». Lyriikassa ovat aaterunot ja ballaadit edustavimmat. — Schillerin parhaita ballaadeja ovat aikaisemmin suomentaneet Suonio, Paavo Cajander, Uno von Schrowe ja O. Manninen.
/Robert Burns./ Skotlantilainen runoilija, 1759—1796. Köyhä, pienen maapalstan vuokraaja; maailmankirjallisuuden omaperäisimpiä runoilijoita, joka lemmenlauluissaan ja ballaadeissaan käyttää osaksi englannin kirjakieltä, osaksi skottilaista kansanmurretta. Burnsin runot ovat aina laulettavia. On sanottu, että Englannin laajassa maailmanvallassa ei mene tuntiakaan, jolloin ei jossain brittiläisellä alueella laulettaisi jotain Robert Burnsin runoa. — *Ayr*-puro, Burnsin kotipaikoilla, esiintyy tavantakaa hänen runoissaan. — *Ballochylen Meeri* ei ole sama tyttö kuin se, jolle runo *Meerille taivaassa* on omistettu. Viimemainittu on »Ylämaan lapsi» Mary Campbell, jonka lemmensuhteen traagillisuutta runoilija myöhemmin itsesoimauksin muistelee. Tästä suhteesta on Thomas Carlyle antanut liian ihanteellisen valaisun, minkä johdosta runoa »Meerille taivaassa» yleensä onkin virheellisesti käännetty. Robert Burnsille oli muuten lemmenseikkailu ja runoilu yhtä, ja hänen herkkä sydämensä voi kiintyä useihin tyttöihin yhtaikaa.
/Thomas Moore/, syntyään irlantilainen, 1779—1852, runoili englannin kielellä. On kirjoittanut suuren joukon sointuvia lyyrillisiä runoja, usein aikaisempiin sävelmiin. Runokokoelman »Iriläisiä säveliä» kautta Thomas Moore on Irlannin kansallisrunoilija. — Itämainen, romanttinen runoteos »Laila Rookh» on erityisesti mainittava.
Englantilainen /Lord Byron/, »maailmankaihon» runoilija, persoonallisen vapauden soturi, joka intohimoisesti taistelee valtiollista ja yhteiskunnallista sortoa sekä uskonnollis-siveellisiä ennakkoluuloja vastaan, syntyi Lontoossa 1788 ja kuoli 1824 Kreikassa, jonka vapautussotaan hän innokkaasti oli ottanut osaa. Voimakas lyyrikko, säkenöivä runollisissa kertomuksissaan, joiden aihe useinkin on Kreikasta ja Levantista; huomattava myöskin näytelmänkirjoittajana. Lord Byronin pääteos on keskeneräiseksi jäänyt runoelma »Don Juan», jossa runoilija eepoksen kehyksessä tuo ilmi maailmankaihonsa, epäilyksensä, totuudenhalunsa, ihmisvihansa ja ihmisrakkautensa. Runollisista kertomuksista mainittakoot »Childe Harold», »Giauri», »Merirosvo», »Abydoksen morsian», »Lara», »Chillonin vanki», »Mazeppa» ja »Etelämeren saari». Draamoista parhaat ovat »Kain», »Manfred» ja »Sardanapalos». — Runokokoelma »Heprealaisia säveliä» kirjoitettiin sanoiksi juutalaisten ikivanhoihin sävelmiin.