Erämaan hienonhieno pöly täytti ilman, joka värjyi ruskeankeltaisena auterena yli kaliifien kaupungin.
Liukaskielisen ja valehtelevan dragomaanin saattamana olin useita tunteja kierrellyt vanhan Kairon sokkeloisia katuja, joilla aina on sama tarumainen viehätyksensä. On todella ihmeellistä syventyä noihin ikivanhoihin, puolihämyisiin basaarikortteleihin. Ne ovat vielä muuttumattomina — samanlaisina kuin tuhat vuotta sitten. Täällä aukeaa vielä eteemme »Tuhannen ja yhden yön» kirjava maailma, sen vilkas vilinä ja omaperäinen erikoisuus, sen salakähmäisyys ja häikäisevä, satumainen rikkaus. Täällä vielä tänä päivänä voisi iltaisin hiipiä seikkailuillaan kaliifi Harun er-Raschid, mukanaan suurvisiiri Giaffar tai ylieunukki Mansur, tuntematta hämmästystä tai pettymystä mielessään. Sitä ase- ja jalokivikauppain loistoa, sitä ylellisyystavarain komeutta, sitä kulta-ja hopeakirjokankaiden kuhinaa!
Hohoi — niin, niin! — Tiiviisti sulkeutuva nahkainen kuresuukukkaroni kahta kultaista puntaa köykäisempänä ja pää täynnä itämaista romantiikkaa istun illan suussa väsyneenä hotellin parvekkeella.
Tuolla erämaan laidassa pyramiidien harjat leikkaavat särmikkäästi taivaanrantaa. Mielikuvitus lähtee uusille retkeilyille.
Viisituhatta vuotta tuolla katselee yli näiden seutujen. Seutuja, joihin maailman vanhin sivistys ensin löi leimansa, missä Mooses teki ihmeitä, missä Pythagoras ja Platon oppivat metafysiikkansa, missä idän mystiikka iäti on taittunut lännen realismia vastaan, aina hedelmöittäen, koskaan kukistumatta ja iäti pysyen pohjaltaan ominaisesti itämaisena.
Palaan kirjavaan nykyisyyteen. Edessäni aukeaa leveä puistikkokatu, joka voisi olla kotoisin uudenaikaisimmasta Nizzasta. Hymyilen hotellin fetsipäistä ovenvartiaa, joka mäjähyttäen ilmassa pitkää sirkuspiiskaansa karkoittaa tungeskelevia dragomaaneja loitommas.
Aurinko jo laskee. Taivas muuttuu loistavan ruskeaksi. Tulipunaisina hohtavat pyramiidien särmät ja moskeain minareettien sadat suikot. Päivä peittyy, tähdet alkavat kuultaa esiin, ja jokaisesta minareetista kajahtaa muezzinin sointuva huuto.
Tätä silmänräpäystä on sadoissatuhansissa kodeissa jännityksellä odotettu. Kuparikattilain kannet nyt lennätetään syrjään, sillä tänään on pitkä paastonaika — Ramadân — päättynyt.
Koko yön mittaan kuuluu kaupungilta katkeamatonta kohinaa, ikäänkuin Niilin virta olisi koskeksi paisunut. Muhammedilainen maailma nyt juhlii. Melua oudoksuen mölisevät tuhannet kameelit kamalasti ja korvia tärisyttävästi.
Kiertelehdin vuoteellani. On tukahduttavan kuuma ja mahdotonta nukkua.
— Varjele, sitä mölyä — —