»Hän on setäni. Minä olen syntynyt Frankfurtissa. Näin, että hän pani jotakin pulloihin, ja minä olin niin peloissani. — Hän itse ei juo — ei viiniäkään — näin temppelinvihkiäisjuhlan edellä.»
»Jätetään ne, mutta arvatkaas, mitä varten olen hakenut teitä kaksi tuntia — siitä asti kuin ilma muuttui näin raittiiksi? Tahdoin saada nähdä, olivatko teidän silmänne ruskeat vai mustat!»
Hän oli kehittynyt nainen, vaikka iältään ja kokemukseltaan vielä melkein lapsi. Hänen käsivartensa sujahtivat alas, ja hän hymyili veikistellen:
»No, ja kummatko ne nyt olivat?»
»Mustat, yömustat, säihkyvät ja hurmaavat!»
Luontainen naisellinen mielistelyhalu oli voittanut hänet. Mutta sitten hän lausui melkein valittaen: »Minä en saa kauan keskustella teidän kanssanne! Minä olen kihloissa —»
»Kihloissa? Ja niin nuori!»
»Niin, serkkuni kanssa! Me olemme olleet kihloissa jo lapsuudestani asti. Olen nyt äitini kanssa täällä ensi kerran näkemässä sulhoni. Kuukauden päästä, kun hän täyttää kaksikymmentä vuotta, menemme naimisiin.»
Hän lisäsi rikkiviisaan naiivisti: »Setä sanoo kirjoitetun, että kuka ikinä on naimatta, täytettyään kaksikymmentä vuotta, hän tekee syntiä joka päivä ja joka hetki Herran edessä.»
Nyt vasta hänen puhuessaan sain nähdä, kuinka viehättävä hän todella oli. Kaikissa hänen liikkeissään oli luonnollista suloa, koko hänen olennossaan puhtaan sydämen viatonta kainoutta.