»Ei hätää mitään! — Minun täytyykin tästä ryhtyä työhön, jos mieli ennättää laivaan.»
»Tiedätkös, sinä hourailit kaiken yötä. Vasta aamupuolella pääsit uneen kiinni.»
»Vai niin?»
»Puhelit myrkyistä ja juutalaistytöistä.»
»Sepä se! En muista niistä mitään. Mutta vähää ennen kuin heräsin, olin varastanut meidän omasta museostamme muinaisheprealaisen kotijumalan kuvan ja piilottanut sen erään mustasilmäisen Rachelin satulalaukkuun.»
Hiukan myöhemmin hra Nierot tuli huoneeseen ja kyseli käsikirjoitusta.
En — ikävä kyllä — ollut päässyt vielä alkuunkaan!
Hän istahti pakinoimaan ja jutteli varsin hauskasti Suezin kanavasta, jonka kautta oli kulkenut monta kertaa. Myös hän oli nähnyt Petrean niemimaan vuoriseudut. Punaiseltamereltä voi kaukoputkella ihan selvästi nähdä Sinai-vuoren huipun. Keskustelu sai nyt muinaistieteellisen käänteen; siinä oli Serbâl-vuori, Mooses, tabernaakkeli ja Aaronin ylimmäispapillinen puku.
»Tuota noin — mikä olikaan se nimi, jonka kerran mainitsitte olleen piirrettynä Mooseksen rintakilpeen?» Hän otti paperiliuskaleen pöydältä ja siirsi sen likemmäksi minua.
Vai siinä pitkän puheen lyhyt lopputulos? Katsoin hra Nierotiin tiukasti:
»Mooseksen rintakilpi on apokryfinen, enkä ole koskaan puhunut teille siitä! Mutta ymmärrän, että teille on siitä puhunut rabbi Jonathan, jonka luona olitte eilen illalla kello 5.»