»Nyt muistan!» hän lausui huolettomasti. — »Isä Justinus siitä mainitsi jotakin. Niin, voin ilahduttaa isä Justinusta tiedolla, että hän on nähtävästi tulkinnut oikein keramiikkilöydössämme olevan nimikirjoituksen. Kas tässä!»
Hän otti lompakostaan paperilipun. »Vein nimikirjoituksen jäljennöksen neljä päivää sitten rabbi Jonathanin arvosteltavaksi. Kävin eilen sitä perimässä takaisin.»
Hän oli todella liukas kuin ankerias. Oli ottanut edeltäkäsin kaikki lukuun. Meidän nujerrettavaksemme hän oli liian ovela.
Hra Nierotin lähdettyä Nevankoski oli kiihdyksissään: »Mistäs tiesit hänen käyneen rabbiinin luona? Nyt ainakin mr Fairholmen täytyy uskoa.»
»Seurasin eilen hänen jälkiään juutalaiskorttelissa. Mies oli taivuksissa kuin vemmel, kontatessaan rabbiinin portista sisään. Mutta huomaa, kuinka viisas hän on: Minähän itse kävin rabbiinin luona kolme päivää sitten. Nierotin kyselyasia on itsessään luvallinen, ja hän väittää käyneensä rabbiinin luona jo päivää ennen minua.»
»Mutta hän kävi siellä vielä eilen — kaikkien murtojen jälkeen.»
»Aivan oikein — saamassa vastausta aikaisempaan kyselyynsä. Lisäksi hän voi puolustautua tähän tapaan: 'Itämainen diplomatia on toinen kuin länsimainen! On edullista mennä muka tietämättömänä vihollisen leiriin. Muistan kerran Tunisissa vuonna 1898 —'»
»Entä Mooseksen rintakilpi?»
»Sen kyseleminen todistaa meille, että Nierot on kavaltaja. Mutta mr Fairholmen silmissä rintakilvellä on yhtä vähän merkitystä kuin Aaronin ylimmäispapillisella puvulla. Muuten Nierot itse ei voi ymmärtää rintakilven merkitystä. Ja sen rabbiini hyvin tietää. Siitäpä syystä hän saattoikin uskoa tämän urkkimistoimen Nierotin huostaan.
»Rabbiini on kuin kiljuva jalopeura ja hakee kadotettua avainta. Hän on ostanut Nierotin. Kapteeni lähti eilen rabbiinin luokse varta vasten tarjoamaan hänelle kirjoitettavasta tiedonannosta jäljennöksen. — Mutta hän myi karhuntaljan, ennenkuin karhu oli kaadettu!»