Niinkuin sanoin, monet seikat pidättävät teitä täällä. Jo teidän taiteelliset taipumuksenne ovat siihen auttamattomana esteenä. Teidän pitää niitä kehittää ja vain täällä käy se laatuun.
Elma:
Mutta olenhan jo oppinut niin paljon, kuin kotitarpeiksi vaaditaan. Ja enhän minä maalaistyttö muuta kaipaakaan. Soittelen vaan aikani kuluksi ja ikävien hetkien iloksi.
Hervenius:
Ah, älkää puhuko noin. Se koskee niin minuun, joka olen oppinut kunnioittamaan, rakastamaan teitä. Minä katson parastanne, kuin olisin oma veljenne. — Meidän jokaisenhan tulee työskennellä kotimaisen taiteemme kunniaksi ja kohottamiseksi. Ja soittotaide, tuo jaloin taiteista! Sen eteen kannattaa uhrata henkensä ja elämänsä! Oi neiti! Elkää antako suurien lahjojenne hukkua unholaan.
Elma:
(Itsekseen). Nyt hän varmaankin kosasee, sillä noin juhlallinen ei hän ennen ole ollut. (Kovaa). Mutta herra Hervenius! Taaskin te imartelette minua. Tulenhan sanojenne johdosta vallan mielettömäksi itserakkaudesta.
Hervenius:
(Itsekseen). Ei hänen päähänsä sovi järkeä. (Kovaa). Anteeksi neiti. En tahtonut teitä imarrella, enkä tehdä itserakkaaksi. Tahdoin vain huomauttaa. — Mutta eikö teillä hyvä neiti ole mitään muuta, joka pidättäisi teitä täällä kaupungissa? Eikö niin mitään? —
Elma: