Mutta mistä? Eihän teillä liene mitään kiittämistä minulle.
Hervenius:
Kyllä, siitä että herätitte minut. Nähkääs minä välistä joudun rakkaan taiteeni johdosta sellaiseen hurmaustilaan. — Ja kun vielä on niin soitannollinen oppilas, niin ymmärrättehän, kuinka se oli mahdollista. Oh, pyydän anteeksi, mitä äsken houreissani puhuin. Ehkä sanani eivät sentään teitä kovin loukanneet?
Elma:
Ei toki millään muotoa. Mutta ettekö voisi löytää elämänkumppania muualta. Eihän kaunis Helsinki niin tyhjä tytöistä ole.
Hervenius:
Heillä ei ole rahaa… hm, hm… rakkautta. Ja sitäpaitsi olen luvannut elää ilmoisen ikäni vanhana poikana, viulu elämänkumppanina, hah, hah, haa. — Lupaahan rakas oppilaani pitää salaisuutenaan?
Elma:
Olkaa huoleti. Mitäpä se hyödyttäisi minua. Mutta jätetään tämä. Mieluummin noudatte nyt herra Hervenius ystävänne Raposen tänne ilahduttamaan meitä sievillä lauluillaan. Tätikin on niistä kovin huvitettu. Ehkä joudutte jonkun hetken kuluttua, noin klo 8.
Hervenius: