Rouva Åhlman:
(Tulee sisään sisäovesta). Ahaa tyttöseni, nytpä näytät iloiselta taas pitkästä aikaa. Olet saanut kirjeen. Sekö sinua niin huvittaa?
Elma:
(Panee kirjeen pöytälaatikkoon takaisin). Niin, rakas täti. Se on maalta hyvältä holhoojaltani. Niinkuin tiedät, onhan hän hyvä leikinlaskija. Minuakin rupesi oikein naurattamaan. — (Itsekseen). Tahdon yllättää tätini, en mainitse hänelle asian oikeaa laatua.
Rouva Åhlman:
Se kunnon ukko Terhola. Minäkin hänestä pidän niin paljon hänen suoran luonteensa ja verrattoman hilpeytensä vuoksi. — Ah, hänen vertaistaan en ole tavannut, kuin yhden — rakkaan miesvainajani. — Eikä isäsi merikapteeni Terho olisi sinua, pikkutyttöä, kuollessaan varmempiin käsiin voinut jättää, kuin oman veljensä. —
Elma:
Isän, äidin sijaisena on setäni minulle ollutkin. Siitä olen ijäti hänelle kiitollinen. Ja sinä rakas tätini olet myöskin minun orporaukan kaitsijana ollut. Olethan minusta aina huolehtinut. Ja nyt taas olen täällä saanut nauttia hyvyyttäsi.
Rouva Åhlman:
(Silittää hänen hiuksiaan). Pikku ystäväni. — Mutta sanoppas, mikä sinua oikein vaivaa täällä? Ensiaikoina olit hiukan iloisempi, — mutta sitten —. Tiedäppäs, minä olen hiukan ihmistuntija ja olen havainnut sinussakin tyttöseni jotakin.