Hän istui, kullan pyyhkäs
Tyköään, kuni polttavat' ois;
Mut vieras vait, puhumatta
Rahat otti ja hiipi pois.
Ja riemastuin tytär juoksi
Isän helmahan herttaiseen,
Ja hiilokseks tuli riutui,
Pois hiipuen hiljalleen.
P. Cajanber.
Poku.
Poku, kaunis Karjalan orhi,
Isän' armaan ylpeys aikoinaan,
Jalo, kirkassilmä ja tyyni,
Oli parhain juoksija Suomenmaan.
Rodun oivimman valikointa,
Hyvä, hellä kasvatus aikainen,
Hyvä ruokko, Karjalan kaura
Sekä työ ol' saanehet aikaan sen.
Ja se korvas hoitajan huolet.
Hepo säysy, ketteräsääri tuo,
Ja se kaiken korvasi ruokon,
Stepa rengin vaivan ja kaurat nuo.
Kun ol' ukko konttorityössään
Kamarissaan istunut kyllikseen,
Tai huolet mieltä kun painoi,
Pokun tuotti hän sekä kilpareen.
Ja hän valjait' tutkivi ensin,
Jopa kouraans' ottavi ohjat hän
Sekä korjaan istuvi viimein;
Poku poika lähtevi lönkkimään.
Ja kun lahden pääsivät jäälle,
Poku tehtävänsä jo tarkoin ties:
Lumitierat lensi, ja poijaks
Oli käynyt harmajapäinen mies.