Punan nostaa poskihin tuuli,
Veret vanhat nuorena kiehuvat,
Lumitierain lailla jo tuuleen
Murehetkin lentävät mustimmat.
Pekunoineen tuolta ja täältä
Moni yhtyy naapuri kilpaan nyt;
Poku poijallenpa se mieleen:
Likimailleen yhtä ei päästänyt.
Poku kilpaan kiihteli varsat
Sekä miehet Karjalan kaunihin;
Hevosmiesten nosti se innon,
Hepokunnon myös koko Suomenkin.
Nevan jäällä näytti se sitten,
Miten eespäin rientävi Suomenmaa,
Sekä Moskovan pajareille,
Miten oivan meilläki kyydin saa.
* * *
Käsivars kun herposi herran,
Tutun ään' kun kaikunut enää ei,
Poku hiljalleen, alapäisnä
Rauhaan herransa ruumiin vei.
Ja se meiltä muutaki silloin
Veti rattaillaan ikipäivikseen:
Elinvoiman äitini hellän
Sekä nuoruus-aikani riemuineen.
Arvi Jännes.
Äiti ja lapsi.
Mökki matala on kankahalla;
Kenen kurjan asuinmaja tää?
Vaimo köyhä, raukeneva sairas,
Asuu siellä poikasensa kanss'.