Kinostornit mökin ympär' seisoo,
Rakentavat vinkan pohjaisen,
Taivas kirkkahana kaarteleikse,
Seiniss' paukkuu tammipakkanen.
Äyriä ei arkuss' äidin löydy,
Huoneen kaarnaleipä kaikki on,
Nälkäisenä tulisijall' istuu
Äänetönnä pieni poikanen.
Äidin silmä häntä katsellessa
Säälin kyyneleissä viruilee;
Mutta viimein olkivuoteeltansa
Vaisull' äänellä hän haastelee:
"Oma poikaseni, armahani,
Sydämmeni kultakäpynen,
Täytyypä mun lähettää sua käymään,
Mieron kurjaa tietä astumaan.
"Tule tänne, puenpa sun päälles,
Talven kylmäss' ett'et palele;
Ota olallesi paimenlaukku,
Siihen pannos antipalaset."
Vuoteen reunall' äiti huohottaen
Poikaa varustelee matkahan,
Ottaa kerran vielä sylihinsä
Sydämmensä kultakäpysen.
"Ole oma, uljas poikaseni,
Mieron kenkiä kun polkeilet,
Toivo päivii parempia vielä,
Majassamme onnen päiviä.
"Meill' on kohta kesä lämmin, kaunis:
Viita soi ja linnut laulelee,
Koska mansikoita poimeilemme
Aholl' aurinkoisen paisteessa.
"Ole oma, kiltti poikaseni,
Madollenkaan pahaa älä tee,
Siivost' astu kylissä ja teillä,
Muista aina taivaan Jumalaa."
Niinpä vaimo huohottaen lausuu,
Poikaa kyyneleillä valellen;
Lähtee poika tielle talviselle
Emäntien armoa anomaan.