Pohjanmaalla kaukaisella
Asui vanha eukkonen
Tilallansa rauhaisella
Kanssa pienen tyttösen.
Stiina oli tytön nimi,
Viisi kesää nähnyt vaan,
Vielä peukaloaan imi
Eikä surrut tapojaan.
Töistä mailman ikävintä
Oli Stiinall' aapinen;
Lukuhetket ankarinta
Nuhdetta toi mummosen.
Lelut, kanat, kukot, muuta
Oli mieless' ainiaan,
Mutta kirjan oppii uutta
Stiina yhä kammoi vaan.
Kerran mummon vieraisilla
Ollessa vaan hetkisen,
Istuu Stiina kotosella
Mummon "lasit" koettaen.
Aapiskirja kädessänsä
Lukea hän koettaa;
Kova onni! — hädässänsä
Stiina "silmät" pudottaa.
"Rikki! voi, se oli pahaa —
Mitä mummo sanoopi? —
Eikä ole mulla rahaa —
Varmaan hän nyt toruvi."
Pieni sydän suruissansa
Oli vallan katketa;
Kyyneleitä murheissansa
Silmät vuosi tulvana.
Mummo tuli, surumielin
Tapaturman havaitsee,
Mutt' ei sentään sanoin, kielin
Käpyänsä toruile.
Vaan hän otti lempeästi
Syliin oman kultansa,
Itkein puhui suloisesti,
Lohduttaen armasta.