Läksi kerran nuori neitonen metsään. Silmät sillä olivat ruskeoita, tukka paksu, hiviä vaalean punainen ja vähäisen ahvankin panemaa. Sievä oli tyttö. Sillä oli sininen hame päällään ja valkea liivi; kultahelmiä häälyi sen kaulassa. Se astui kaunista kangasta myöten avojaloin ja tuohinen kädessä. Kankaalta tuli niitylle, jonka takana oli nurminen mäkimaa, lehdikkoja siellä täällä. Siinäpä oli suloisa olla. Kylän naiset kertoivat, että Mielikki, Tapiolan ihana emäntä, oli kerran palmikoinnut hiuksensa siellä kallion nojassa. Wieläpä vanha talon emäntä oli salaan sanellut, kuinka tuo mäkimaa lehväpuineen metsähaltioille oli lemmitty asunto. Waan Helkki ei epäillyt tuokiotakaan; hän otti pyhäaattona tuohisen ja läksi mesimarjoja poimimaan. Löysikin niitä ojan vierulla koko joukon ja seisahtui siihen iloitellen. Alkoi vireästi poimia, enimmän osan söi, vähimmän osan pani roppiseensa. Suurimmat ja mehuisimmat kokosi hän varuisasti kiehkuraan.
"Tästäpä tulee soma", lausui hän tyytyväisyydellä itsekseen ja nosti kiehkuran korkeammalle sitä paremmin katsellakseen.
Lehtiä varisi hänen vieressä. Pihlaja rinteellä näkyi liikkuvan. Nyyrikki tuli siinä. Tiesivätkö kylän naiset, Heikin huvitus-siskot, sitä nuorta metsän-haltiata, joka oli Nyyrikki nimeltä? Tiesivät kyllä; he sanoivat sen nuoreksi Jumalan poi'aksi, soma katsannoltaan, vaan kamala kohdella, sillä hänen valtansa metsässä antoi hänelle erilaisen ylevän luonnon, joka ihmisille oli outo.
Nyyrikki tuli pihlajan latvan alta ja katseli Helkin työtä.
Helkki käänsi vähäisen päänsä, katseli salaan sinne päin, kummastellen tekisikö se jotain eriskummaista. Se ei tehnyt mitään, ei kutsunut jäneksiä, eikä ajanut repoja. Tyttö siirteliikse poispäin, vain kuin ei haltia hievahtanut paikaltaan, viipyi Helkkikin rinteellä, puoleksi orjantappurapensaan taakse kätkettynä, ja katsoi siitä sitä ylevää olentoa, metsän valtaisaa haltiata.
"Tuleppas tänne, minä näytän Sinulle Sima-suun mesimarjikot!" sanoi Nyyrikki.
Helkki tuli hitaisesti eteenpäin.
Haltia ojensi kättänsä ja näytti suuren mättään kummallisen suuria ja mehuisia mesimarjoja täynnä.
Helkki neitonen katseli niitä, katseli haltiata, hymyili ja rupesi poimimaan.
Tässä alkoi välipuhe.