Oisin pääskynä mä piennä, Suvilintuna suloisna Lenteleisin, liitteleisin, Suomehen suhauttaisin. Sitte sinne saatuani, Perillenpä päästyäni Ilmassa ilotteleisin, Räystähällä riemuitseisin, Kesän kaunihin tuloa, Tuloo armahan auringon. Waan jos itkevän näkisin, Huolellisen huomaitseisin, Hälle mä viserteleisin: Mitäs itket ihmisparka, Murhehdit Sä Mannun lapsi — Kohtalosiko kovuutta? Sydämeskö sulatuutta? Katso luonnon kauneutta, Ihanuutta ilman kaiken: Suot jo läikkyvi sulana, Järvet jäiden kahlehitta, Nietos nurmelta katoopi, Häviääpi maasta hanki Päivyen taas paistaessa Ahavan puhaltaessa; Korpi kukkia on täynnä, Puiden latvat lintusia; Kukat ne hajuelevat, Lintusetpa laulelevat: Iloitkaamme, riemuitkaamme, Laulakaamme, kiittäkäämme! Suven meille Luoja saattoi Jumalamme joudutteli!
Ellös itke ihmisparka Murhehdi Sä Mannun lapsi Hänpä joka suven saattoi Näille pohjanki perille, Joka kaikki suot sulatti, Pani järvet aaltomahan, Kukat pienet kukkimahan, Lintusetki laulamahan Suven saattavi Sullenkin, Kesän kerran kerittävi. Sielus nietokset sulattaa Lempensä lämmittämällä, Huoles hattarat hajottaa Henkensä puhaltamalla!
1855.
Iltaselle.
Joudu ilta kaunis, Tyynen meille tuo! Lopun päivätöille Lepoo, rauhaa suo!
Asettele aallot Lammin läikkyvän, Ett' taas kuvastaisi Saaren viherjän!
Lampi läikkyväinen Mielein myöskin on, Päivän hälinässä Raukka rauhaton.
Waan kun joudut ilta, Häly viihtyvi, Näen ainoasti Kuvan kultani.
1860.
Onneton.