Rahvaallemme olivat ja ovat osaksi vielä nytkin runot sanomakirjallisuuden sijasta. Mitä pitäjässä merkillistä tapahtuu, siitä heti runo tehdään. Semmoisia runon aineita ovat kirkkoin ja ruukkien rakennukset, järvenlaskut, ja muita rahvaan oloon ja eloon vaikuttavia asioita. Runoniekka aluksi tavallisesti valittaa voimainsa vähyyttä, taitonsa puuttuvaisuutta ja kutsuu Wäinämöistä t.m. avuksi. Semmoisia alkusanoja ovat esim.
Ikä kuitenki kuluvi, Lauluittaki lankeavi, Eiköhön nyt joitakuita Lauleskellen laiha lapsi?
Tai:
Kun ei muut lihavat laula, Laulan minä laiha lapsi!
Taikka:
Waka vanha Wäinämöinen, Anna armosta minulle Ymmärrys ylettyväinen, Kieli kirkasta koreeksi, Jotta saattaisin sanoa Asioita arvoisia.
Tai:
Jospa tuuli tunnit toisi, Ajan antaisi ahava, Läkin saisin lähtehestä, Paperin pajun lehdistä, Sulan rannan ruokosista, Wirkoaisi Wäinämöinen, Aukaiseis sanaisen arkun, Kirjottaisin virttä vielä Suomen kansasta sanoisin.
Makkonen.
Sitten kuvaelee runoniekka tarkimmasti miten kaikki on tapahtunut, laulaa kirkon penkkinensä nauloinensa ja ruukin rattainensa, ketrinensä, ja lopuksi lukee kiitoksia työn sekä teettäjille että tekijöille. Näiden aineiden omasta laadusta seuraa, että niistä tehdyt runot ei juuri sisällä totista runohenkeä; he vaan ovat runomittaan pantuja tavallisia asioita, kalunkirjotuksia runoksi. — Toisia aineita saapi runo-niekka merkillisistä luonnon sattumista: valitusrunoja syntyy katovuosina, riemu- ja kiitosvirsiä milloin Herra maata viljalla runsaasti siunaa. — Muita runoja tehdään rakasten pappien ja muiden virkamiesten kuolemasta tahi pois muutosta. Nämät viimemainitut runot ovat välistä kauniita. — Waan ei runoniekka aina pysy oman pitäjänsä rajoissa. Hän laulaa myös koko kansaan koskevia asioita. Paljon on runoja uusista tärkeistä asetuksista tahi hankkeista esim. Saimaan kaivannosta, kiitoslauluja keisarille, valitusrunoja hänen kuolemasta, sotalauluja, riemurunoja rauhasta j.m.s. löytyy myös historiallisia runoja. Kotimaankin rajojen yli samoavi runoniekan miettehet, herätettynä sanomalehtein antamista tiedoista tahi rahvaan seassa lentelevistä juorupuheista. Omituinen ja Suomen rahvaan käsitystä semmoisista asioista kuvaava on esim. Puhakan runo 1848 vuoden tapauksista. Hän laulaa: