Jos nälkähänki nääntyköön Tää kallis isänmaanne, Se verta vaikka itkeköön. Te piätte riemujanne.
Ja jällehen jos saattekin, Niin köyhät palajalle, Ja maata, jota ryöstitte, Mierolla vaellatte.
Siis koska maataan hyljätä Olj teistä teko mielu; Niin luokoon hauta luunne pois, Ja taivas teidän sielut!
Wilhelm Teliin kuolema.
(Mukailema.)
Koht' Alpit vihoittavat, Kuin lum' on paennut, Ja vuoret verhon saavat, Kun jää on rauennut. Tää teille, Alppein kansa, On kaunis kuvaus, Kuin päässyt kahleistansa On maanne vapaus.
Kah tuolla Schächen-virtaa, Kuin juoksee vuoresta, Se kalliotki murtaa, Puut vääntää juuresta. Se tien, kuin kulki sieltä, Kuohuillaan hautasi Ja nuorukaisen tieltä Matkaavan tempasi.
Myös tielle rientää juuri Nyt toinen vuorilta; Ei häntä surma suuri, Ei kuolo kauhista, Kuin kotka pojan luokse Hän rientää vaipuvan; Vie kuololta sen, itse Sai vanhus kuoleman.
Kuin kuolleena luo rannan Hän juoksi virrasta, Niin ääni kaiken kansan Niin kaikui surusta. Kuin siirtynyt ois sieltä Perustus kallion: "Nyt Tell on mennyt meiltä, Jo kuollut Telli on!"
Jos paimenena oisin Mä lumivuorilla, Tai jos ma souteleisin Noill' Urin virroilla, Niin murheissani luoksen Mä Tellin rientäisin Ja kyyneleeni juosten Noin virren veisaisin: