Nyt oot sä hengetönnä, Kuin muille turvan toit; Sä vielä harmaapäänä Työn urhon tehdä voit. Sä lapsen hengen säästit Omallas; — isänmaa, Jon kahleistansa päästit, Vapaana kukoistaa.
Se lempi, jonka valta Sun saatti surmahan, Se lyömähän sun kerta Sai maasi sortajan. Et huollut kuolemasta, Vaan valmis auttamaan Sä olit nuoruudesta Ain' asti kuolemaan.
Jos aika nuorukaisen, Jon nyt sä pelastit, Viel' ois sinulla, tai sen Eloo nyt eläisit. Niin sulta mainetöitä Nyt toivois isänmaa; Vaan työtä, jon nyt teit sä, Ei löydy sulompaa.
Kuin kunniaa jo kyllä Soi sullen korvihin, Niin kuolon-huudon vielä Sä kuulit heikonkin. Ken kunniaa jo kantaa Ja eestä hurskaiden Voi henkens' uhriks' antaa, — On uros vapaiden.
Kuin koston työtä teit sä, Niin säilyi henkesi; Nyt vasta armotyössä Sun hylkäs' onnesi. Ei taivas henkeäsi Maas' eestä vaatinut, Sen vasta syytöin lapsi Oil sulta ansainnut.
Nyt seisoo templi rauhan Avoinna paikalla, Joss' ammuit kerta konnan Joutsella tarkalla; Vaan jossa pojan kannoit Sa kuolon kourista, Sait, vaikka henkes' annoit. Vaan ristin louhista.
Sun työtäs urhollista On kiitos kaikuva, Ja maasi pelastusta Jok' aika kertova; Vaan paimen aamuin illoin Käy kullan-ruskossa, Ja kuolostasi silloin Hän laulaa laaksossa.
Syyslaulu.
(Mukailema.)
Syys on tullut, Lehti kellastuu, Hautahan jo lakastunut Kukka kallistuu; Kohta sen jo peittää hanki; Mutta joille vaan sen henki Antoi riemun kesän loistossa, Kukoistaa se vielä muistossa.