(Th. Mooren mukaan.)
Kuink' armas hetki on, kuin illan tullen Jo aurinkoinen aaltoon alenee! Niin mennyt aika muistuu mieleen mullen Ja huokauksein luokseis pakenee.
Kuin katselen tuon valon kulta-kaarta, Jon länsirannan laine kuvastaa, Sen sätehillä etsiin rauhan saarta Mä tahtoisin pois maasta matkustaa.
Nuori Runoilija.
(Th. Moore.)
Runoilija nuori käy sotaan nyt, Hän Tuonen jo lähenee rantaa; Hän miekall' isäinsä on vyöttäinnyt Ja kannelta vielä hän kantaa. "Oi runoini maa! jos maailma sun Myös hylkäisi — vieläkin koittaa Ain' armasta suojella miekkani mun Ja kannel sen kunniaa soittaa."
Runoilija kaatui — kahle hänt' ei Nyt ahdista — vapaana tahtoi Hän kuolla ja kantelen soinnon hän vei, Kuin kädellään kielet sen katkoi. "Ain' ollos kahlehin saastumaton, Sä lemmen ja kunnian kieli! Sun soittosi luotu vaan vapaille on, Ei niille, joill' orjan on mieli!"
El' unhota hautoja urhoin!
(Thomas Moore.)
El' unhota hautoja urhoin! Kuin uljaat henkensä heitti Vapauden eestä — ah silloin Myös multa toivomme peitti!