Ah, voisimme kuolosta ostaa Henget, kuin kulkivat meiltä! He konnille voisivat kostaa, Meit' ohjata orjien teiltä.
Jos kahleemme voisimme murtaa, Jos kohtakin hetkeksi vaan, Ei voimaa maatamme sortaa Ois maassa, ei taivaassakaan.
On mennyt jo kaikki — ja tulkoon Nyt kuuluksi voittajamme — Vaan kirottu kunnia olkoon. Kuin ahdistaa sielujamme!
On parempi haudassa maata Ja kahleiss' uljaana olla. Kuin kunniaa surmalla saada Ja vapauden kuololla.
Maan jako.
(Schillerin mukaan.)
"Te ihmislapset, tulkaa!" huusi Luoja, "Maat, meret — kaikki lahjaks' ottakaa! Se kusta kunkin elolle on suoja, Sen saa hän — vaan kuin veljet jakakaa!"
Se silloin, kulla kädet, kohta riensi Saaliin saantaan — vanhat että nuoret: Koht' askeleensa maamies ketoon käänsi, Ampujalle jäivät metsät, vuoret;
Mit' aittaan mahtui kauppamies sai koota, Viinoista vei pappi parahimmat, Vaan kuninkaalla työt' ei ollut muuta, Kuin ottaa muilta kalut kallihimmat.
Kuin jakaus jo ammoin oli tehty, Runoilija sai saapuville vasta. Vaan paikkaa herratont' ei enää nähty, Jakoa toist' ei ollut toivomista.