Lorelei.
(Heine.)
En tiedä mistähän lienee Näin mielein murheinen! Sen ehkä tarina tiennee Tää vanhanaikuinen. —
Jo vilvas on illan ilma Rein tyynenä rientävi, Tuon vuoren takoa silmä Viel' auringon välkkyvi.
Kas kalliolla neiti Tuoss' istui ihana Ja hajallehen heitti, Hän kultahiuksensa.
Net sukien kummanlaisen Hän laulun lauleli; Se laulu lumoavainen Sydämet vietteli.
Venheessään poika sousi; — Het' iskuin palavin Tuonn' ylös silmäns nousi. Ei katsonut karihin.
Ma luulen kitahansa Sen poikasen pyörre vei. — Sen lumouslaulullansa On tehnyt Lorelei!
Nuoren sotijan ero kodistaan.
Nyt sodan ääni saloissamme soi, On rauha rakkain mennyt majoistamme; En levon unta siis ma maata voi, Kun vihollinen väijyy rajoillamme.