(Thomas Mooren mukaan.)
Se kannel, kuin niin kauvan soi Tuon Taaraan linnassa, Ei soida suloa nyt voi, Äänt' ei sen rinnassa. Niin maine muinais-aikojen Ja henk' on herjennyt, Kuin kunniasta urhojen Ei rinnat riehu nyt.
Ei kannel kaikua se saa Urosten voitosta. Nyt katkeissaan vaan kajahtaa Sen kieli kuolosta. Niin vaivoin myöskin vapaus Nyt tointuu unestaan, Vaan kuolon kuin käy huokaus, — Sen näät viel' elossaan.
Minne?
Minne siivillänsä mieles lentää Yli maita, yli lahdelmoita, Kun sa istut loistavaisin silmin Lorisevan joen vieressä?
Herkkä pilvi kulkee taivahalla, Kah! se lentää, lentää punaiseksi, Niinkuin immen omat ruusu-posket.
Tulen varastiko sydämestäs, Ruskon ottikohan poskiltasi, Että kantaisi ne kaukaiselle, Että veisi tiedon armahalle?
Pilvi lentää, edellensä lentää. Ilta joutuu pimentojen kanssa, Vaan sa istut liikahtamatoinna, Pilven tietä silmilläsi seuraat.
Sano, Impi, minne mieli lentää, Missä viipyy? — oisko minun luona?
Kolme Velimiestä.