Matti peräytyi, kätensä itsestään puristihen nyrkiksi.
"En ole konna", sanoi hän vihdoin, "teidän pitää kirjoittamaan pöytäkirjaan, mitä olette sanonut; tahdon nähdä, olenko konna. Kyllä serkkuni Buchmaier taas tulee kotiin."
Tämän kuultuansa puri amtmanni huuliansa, kääntyen toiselle puolellen.
Jos Matin asia vaan olisi ollut paremmalla kannalla, niin olisi amtmanni voinut joutua pahaan pulaan; mutta hän oli niin älykäs, ett'ei antanutkaan panna puhettansa pöytäkirjaan. Hän helisytti kelloansa ja käski Sogesin tulla sisälle.
"Mitä todistuksia on teillä, että tuo on asettanut riuvun?"
"Joka lapsi kylässä, yksin tiilitkin katoilla tietävät että Matti käypi Eevan tykönä; elkää panko pahaksi, mutta minun mielestäni olisi parasta, että Eeva käsketään tänne; silloin ei hän suinkaan kiellä; hän ei voi tehdä valaa, ett'ei ole totta."
Matti sen kuultuansa avasi silmät leveälle ja huulensa vävähtivät, mutta hän pysyi äänetönnä. Amtmanni oli vähän aikaa hämmästyksissä; hän ymmärsi aivan hyvin semmoisen todistuksen olevan mitättömän; mutta hän tahtoi "näyttää muille varoituksen", kuten la'in lauseella virkkoi.
Kun Matti, Soges ja tavalliset kaksi lautamiestä olivat kirjoittaneet nimensä pöytäkirjan alle, oli tutkimus lopullaan. Matti ei tohtinut enää toista kertaa vaatia, että yli-amtmannin haukkumiset pantaisiin paperille; hän vietiin jälleen takaisin vankihuoneesen.
Jo oli myöhään illalla, kun Eeva istui ylhäällä kukkulalla ja katsoi torniin päin, joka näkyi tuonpuoliselta mäeltä; luuli Matin toki viimein tulevan. Hän istui pensaston takana, ett'eivät ihmiset häntä näkisi ja puhuttelisi. Silloin näki Sogesin tulevan niitun ylitse; Eeva riensi maantielle, Soges viittasi hänelle ja hän juoksi kiireesti häntä vastaan.
"Käy hiljaa, Eeva", huusi Soges, "tahdoin vaan sanoa, että mulla on vähemmän käymistä, koska tapaan sinut täältä; sinun pitää huomen aamuna kello kahdeksan tulla oikeuden eteen."