Rakkauden tuskissa valitus.
Minne on rientänyt rinnastain rauha. Sortunut sieluni raittius? Alati povessain myrsky nyt pauhaa, Mennyt on entinen vapaus.
Ennen ma käyskelin talosta taloon, Miellytin tyttöjä ilossain; Nyt mua murhe vaan työntävi saloon, Löydä en sielläkään lepoain!
Ennen ma juttelin jalosti juuri, Lasketin lauseita lystikseni; Nyt olen ääneti aivan kuin muuri, Kaino ja kehnokin mielessäin.
Ennen ma kantelen ääressä lauloin, Sopivatpa soitollen sormeni; Nyt ovat kynteni kiedotut pauloin. Ei taho taipua ääneni.
Muutos on julmasti murtanut mielein Toimista tarkoista viettänyt; En toki soisi kujertavan kielein, Tyydyn vaikka taivas on pimennyt.
Nyt vasta viisaus virvottaa alkaa, Luonnonki salasuus selviävi; Yksin en oo minn' astuukin jalka, Tuttuja mulla on salossaki.
Taivahan piiri ja luonnonki luodut, Eläimet, linnut, virvat ja puut, Opiksi mulle ne kaikk' ovat suodut, Vaikka en siksi heit' omistanut.
Lintuki laulavi rakkaudesta, Luvaten ikuisen lempeyden; Virtaki virkkavi kaipauksesta, Lehdissä näen katoovaisuuden.
Sitten jos katselen piiriä taivaan. Tähdet ne tuikkavat taukoomata, Lupaavat lujasti jälestä vaivan Iloa, onnea loppumata.