Silloin luettiin hänelle pöytäkirja, jossa hänen sanojansa oli käännetty kirja-saksaksi ja saatettu järjestetyksi puheeksi; kaikista tytön kyynelistä ei ollut sanaakaan siinä. Eeva hämmästyi kuullessansa mitä kaikkia oli sanonut; mutta hän kirjoitti kuitenkin alle ja oli hyvin iloisena, koska taas pääsi poies. Kun ovi taas oli suljettuna hänen takanansa, seisahtui hän yht'äkkiä kuin lumottuna ja pani kätensä ristiin; syvä huokaus tunkeutui hänen rinnastansa. Hänestä oli ikäänkuin maa vajoaisi hänen altansa; sillä nyt vasta ajatteli, mitä kenties oli tehnyt Matillensa. Portaan käsipuista kiinni pitäen meni hän pelon-alaisena kivi-rappuisia alas etsimään isäänsä, joka "Karitsa"-kapakassa joi tuopillisen sydämmensä lohdutukseksi. Sanaakaan virkkamatta ja huuliansa kastamatta istui Eeva hänen viereensä.
Sillä välillä otettiin Matti taasen tutkittavaksi; kuultuansa Eevan tunnustuksen, löi hän jalkaa maahan ja kiristi hampaitaan. Tämä käytöksensä otettiin heti tunnustuksen perustukseksi, ja väsyneenä antautui Matti; mutta hän käyttihen vielä niinkuin metsän eläin, joka on käynyt verkkoon ja käännäikse joka puolelle päästäksensä irti, vaan aina enemmän kääreytyy.
Kun kysyttiin Matilta, mistä oli tuonut männyn, sanoi hän ensinnä ottaneensa sen Dettensee'n metsästä (Sigmaringen'in maasta). Mutta koska silloin tahdottiin ruveta uuteen tutkimukseen ja lykätä asian Haigerloch'in käräjiin, niin vihdoin tunnusti ottaneensa puun omasta "Weiherle'ssä" olevasta metsästään. Hän sanoi sen olleen niitä, jotka metsäherra oli määrännyt hakattaviksi ensi-päivinä.
Näitten huojentavaisten asian-haarain tähden tuomittiin Matti maksamaan vaan kymmenen taaleria sakkoa, koska oli hakannut puun omasta metsästään, ennenkuin oli määrätty hakattavaksi.
Ylhäällä mäellä, siellä missä Matti edellisenä päivänä oli katkaissut oksan, kohtasi hän Eevan ja hänen isänsä, jotka tulivat sinne niitun poikki. Matti tahtoi lähteä edespäin tervehtimättä. Silloin juoksi Eeva häntä kohtaan, tarttui hänen käteensä ja huusi vaikeasti huoaten: "Matti, elä ole pahoillasi; kas täss' on korvarenkaani ja helmeni myöskin, jos sun täytyy maksaa sakkoa. Kiitä Jumalaa, ett'et ole enää vankeudessa."
Vähäisen keskusteltua antoi Matti myöten; käsityksin Eevansa kanssa meni hän sitte kylään ja kaikki ottivat häntä ystävällisesti vastaan.
Tähän loppuu kertomus Vapun-päivän riuvusta, joka seisoi vaunumaakari Mikon talon edessä; rakastavaisten hääpäivänä kaunistettiin sitä punaisilla nauhoilla. Taivaalle näkyi tämä puu olleen mieluisempi, kuin hyvin kunnioitettavalle poliisille; sillä puu viheriöitsi melkein ihmeellisellä tavalla sekä juurtui uudestaan; vielä tänäpäänä näkyy se ikuisena rakkauden merkkinä onnellisen talon vieressä.
2.
Mutta tähän kuuluu vielä toinen merkillinen kertomus. Riuvun asettaminen Vapun-päivänä sekä eräät muut metsän raiskaus-teot, jotka sen jälkeen tapahtuivat, johdattivat yli-amtmannin antamaan käskyn, joka jo kauan oli hänen aikeissansa ollut. Hamasta vanhoista ajoista on nimittäin Schwartzwaldin talonpojilla oikeus ja tapa kantaa pieni kirves vasemmalla käsivarrella, kun käyvät kylien välillä; tämä oikeus on ainoastaan naineilla, mut ei naimattomilla miehillä. Se lienee, niinkuin puhutaan, jäännös yleisestä kansan-varustuksesta.
Ensimäisenä helluntaina luettiin kihlakunnan kaikissa kirkoissa pitäjän-tuvan mustalla taululla seuraavainen sääntö: