"Koska on havaittu, että kirvesten luvaton kantaminen usein on syynä metsän raiskaukseen, niin tämän kautta julistetaan: Tästä päivästä lähtein pitää jokaisen, joka teillä tai metsässä käypi kirveen kanssa, asianomaiselle metsän-vartialle tai poliisi-miehelle ilmoittaman, miksi tarpeeksi ja mistä syystä kirves on hänen muassaan; ellei hänellä ole kelvollista syytä siihen, maksakoon ensimäisen kerran taalerin sakkoa, toisen 3 taaleria; ja jos kolmannesti rikkoo tätä kieltoa vastaan, pidettäköön vankeudessa asian laitaa myöten yksi tai kolme viikkoa.

Yli-amtmanni Rellings."

Monta talonpoikaa seisoi ilta-saarnan jälkeen pitäjäntuvan vieressä; Matti, joka nyt myöskin oli naineitten miesten joukossa, luki asetuksen kovalla äänellä. Kaikki pudistivat päätänsä ja mutisivat hiljakseen kirouksia; mutta vanha kylänvouti sanoi ääneen: "ei tämä ennen aikoina olisi tapahtunut; sillä tuo on vanhoja oikeuksiamme."

Silloin näkyi Buchmaier, kirves kainalossa, tulevan ylhäiseltä puolelta kylää; kaikki katsastivat häneen, kun läheni. Hän oli tukeva, vahva mies paraassa iässään, ei suuri, mutta leveä-hartiainen ja uhkea. Lyhyistä nahka-housuista oli paita päässyt vähäisen näkyvilleen; avonaisen, punaisen liivin alta tirkisti pauloilla kiinnitettyin henkselien rinta-nauha, joka oli kudottu kirjavaksi ja kaukaa näytti ikään kuin pistuolin-vyö; kolmisärmäinen hattu peitti melkein liianki pienen pään, jonka lempeä muoto, varsinkin suun ja leuvan ympärillä ilmoitti suurta hellä-tuntoisuutta; suuret, heloittavat, siniset silmät ulkoilevin, tummin kulma-karvoineen osoittivat selvyyttä ja miehuullista jäykkyyttä.

Matti kiiruhti Buchmaieria vastaan, ilmoitti hänelle asetuksen ja sanoi; "serkku, te kaikki ette ole kelpo pitäjän-neuvoksia, jos suostutte tuohon."

Buchmaier kävi verkallensa edespäin askeltakaan jouduttamatta; hän meni suoraan taulua kohden. Kaikki väistivät, jotta voisi hyvästi lukea. Hän nykäisi hattuansa vähäisen ylöspäin; äänettömyydessä odottivat kaikki, mitä sanoisi. Kun Buchmaier hiljaa oli lukenut loppuun asti, painoi hän kämmenellään hattunsa lujemmin päähän; kyllin näkyi että oli ryhtyä johonkuhun yritykseen. — Sitten otti vakavasti kirveensä kainalosta ja löi sen mustaan tauluun asetuksen poikki, lausuen: "noin." Sen jälkeen kääntyi ympäri-seisojillen ja puhui; "Me olemme kansalaisia ja pitäjään-neuvoksia; ilman kokouksetta ja koko pitäjään-neuvokunnan suostumatta ei saa antaa tämmöistä sääntöä; tahdon kerran nähdä, onko valta kokonansa kirjurien käsissä, eikö meistä enää pidetä lukua ollenkaan; vaikka asia menisi kuninkaasen asti, niin emme saa tätä kärsiä. Kellä on sama mieli kuin minulla, se ottakoon kirveeni sieltä ja lyököön sen toisen kerran tauluun!"

Matti oli ensimäinen, joka aikoi siihen ryhtyä; mutta Buchmaier pidätti hänen käsivartensa sanoen: "anna vanhain lyödä ensinnä."

Tämä sana vaikutti paljon ujoihin ja epämielisiin, jotka olivat hämmästyksissä Buchmaierin työstä eivätkä tietäneet, mitä heidän pitäisi tekemän. Ensinnä hakkasi vanha kylänvouti vapisevalla kädellään; sen jälkeen kaikki urhoollisesti tarttuivat kirveesen. Ei kukaan läsnäolijoista jäänyt tähän työhön ryhtymättä ja varsinkin yli-amtmannin nimeä hakattiin ristiin rastiin. Vähitellen kokoontui koko kylä; kaikkia kehoitettiin samaan kuvaukselliseen työhön; naurulla ja riemulla iski jokainen iskunsa.

Kylänvouti, kuultuansa mitä oli tapahtunut, aikoi haettaa sotaväkeä Horbista. Mutta viisas neuvon-antajansa esti häntä siitä, koska muka kuitenkaan ei mitään auttaisi; viisas Soges ajatteli myös itsekseen: "Hyvää, rikkokoot kaikki; siitä tulee koko joukko käräjän-haastoja, ja batsen [sen paikan pieni raha] joka haastosta; hakatkaa vaan hakkaamistanne, se koskee omaan lihaanne ja muuttuu minulle batseniksi." Iloisella muodolla istui hän "Kotkassa", viini-kortteli edessään, ja laski lukua kuinka paljon hän kylän riita-asioista voisi hyötyä.

Tällä tavoin ei lopuksi kukaan kylässä viimein jäänyt syyttömäksi tähän meteliin, paitse kylänvouti ja Soges. Vanhan kylänvoudin neuvoa myöten menivät pitäjän-neuvokset itse tiistaina oikeuden eteen ilmoittamaan, mitä olivat tehneet. Yli-amtmanni kiroili vihan-vimmassa. Ei nimensä syyttä ollut Rellings; hän oli nyt tosiaankin kerityn kissan [Schwartzwaldin kieli-murteella on Rellings samaa kuin kolli-kissa] näköinen, jolle olisi pantu silmälasia nenään ja kannuksia jalkoihin. Hän aikoi paikalla antaa viedä pahantekijät vankihuoneesen; mutta Buchmaier astui pikaisesti hänen eteensä ja sanoi: "sekö taitonne onkin? panna vankeuteen? ei se niin kohta tapahdu. Me olemme täällä vastustamassa; vapaasti tunnustamme, mitä olemme tehneet; siis ei voi olla puhettakaan vankeudesta. En ole mikään maan juoksija; tiedättehän missä asun; minä olen Buchmaier, tuo on Bäck, tuo sepän Hannu ja tuo Mikkelin Perttu; löytäähän meitä omilta konnuiltamme. Ilman tuomiotta meitä ei saa panna kiinni, ja sittenkin on vielä apu hankittava Reutlingen'istä ja Stuttgard'ista, jos niin pitää oleman."