Amtmanni viihtyi taasen ja kutsui miehet huomiseksi kello yhdeksän tutkimukseen.
Tämä viimeinen kohta oli kumminkin hyvä sen vuoksi että Soges tällä tavoin jäi ilman hyvin luetuitta batsenittansa. Näin sekä suuret että pienet herrat usein pettyvät aprikoimisissaan.
Melkein sodalle näytti, kuin toisena päivänä enemmän kuin sata talonpoikaa läksi kylästä, kirveet kainalossa. He seisahtivat usein huoneitten eteen kutsuaksensa jonkun myöhästyneen, joka kiireessä vielä matkalla pani takin päällensä. Moni leikki-puhe jäi puoleksi, kun nähtiin Buchmaieria, joka ankarasti supisti kulma-karvojansa. Ei pisaraakaan juotu, ennenkuin mentiin oikeuden eteen. "Tee ensinnä työ, sitten syö" oli talonpoikain mielilauseena.
Yö-nuttu päällänsä, pitkä piippu suussa, katseli yli-amtmanni ikkunasta. Kun näki heitä tulevan näin varustettuna joukkona, sulki hän heti ikkunan ja kiirehti kello-nauhalle; mutta koska hänellä aina oli kannukset saappaissa, niin takertui akkuna-kartiiniin ja lankesi pitkällensä lattiaan; pitkä piippu jäi, ikään kuin ase, hänen viereensä. Hän nousi kuitenkin joutuisasti, kutsui kelloa helisyttämällä oikeuden palvelian, lähetti hänen kaupungin komentantille ja sotaväen vahtimestarille, sekä käski kaiken sotaväen tulla tarkasti ladatuilla pyssyillä. Mutta kovaksi onneksi kaupungissa ei ollut kuin neljä miestä. Hän käski näitten pysyä alhaalla oikeuden palvelian tykönä ja joka hetki olla valmiina. Käski myöskin, että talonpojat tulisivat sisällen ainoastaan yksi kerralla, ja ovi jokaisen takana heti suljettaisiin. Buchmaier ensinnä kutsuttiin huoneesen. Sisään tullessa sanoi hän, ovea pitäen: "Hyvää huomenta, herra yli-amtmanni!" sitten kääntyi ulkona seisojillen päin ja lausui heille: "Tulkaa sisälle, miehet, meillä on yhteinen asia, en puhu ainoastaan omasta puolestani." Ennenkuin amtmanni tiesikään, oli koko huone täynnänsä talonpoikia, joilla olivat kirveet kainalossa. Buchmaier astui kirjuria kohtaan ja sanoi kättänsä ojentaen: "Kirjoittakaa sanasta sanaan, minkä puhun; läänin-hallituksenkin pitää se tietämän." Sitten kahdesti oikealla kädellä nykäsi kaulustansa, nojasi nyrkkinsä viheriäiseen pöytään ja alotti:
"Puhun teidän kunniaa loukkaamatta, herra yli-amtmanni; kuningas on lähettänyt teidät ja meidän pitää teitä totteleman, niinkuin oikeus vaatii. Kuningas on kelpo, rehellinen mies, hän ei tahdo suinkaan, että rääkätään talonpoikia niinkuin raavaita, taikka opetellaan heitä kynsille lyömällä, niinkuin lapsia. Pikku herrasilla, jotka seisovat ylhäällä alhaallepäin, on huvitus olla olevinaan itsevaltiaina; ehkä viimein säätänevät nuottia, jonka mukaan kanan pitää kaakattaman munittuansa. Tahdon kerran ottaa kannen maljasta ja kaataa teille kuppiin selvää viinaa. Kyllä sen tiedän, ei se mitään auta; mutta asia on sanottava, minun täytyy puhua suuni puhtaaksi; tämä muru on jo kauvan minua kuvottanut. Ei seurakuntaa nyt enää pidetä missään arvossa; kaikki päätetään virkahuoneissa. Tuommoinen kirjuri riepu räävää koko pitäjään-huoneen täynnänsä talonpoikia, ja, ennenkuin tiedätkään, pannaan semmoisia kirjuria kylänvoudiksi, toinen toisensa jälkeen; silloin on kaikki paraassa kirjurin-järjestyksessä. Totta on, että järestystä pitää oleman; mutta ensinnä pitäisi katsoman, eikö kävisi paremmin ilman kirjuritta; emmehän juuri ole pöllöjä, ja voisimmehan mekin toimittaa yhtä paljon, vaikk'ei kävisikään virka-järjestyksen tavalle. Oppineita miehiä kyllä tarvitaan, jotka pitävät kaikesta huolen; mutta ensinnä pitää kansan itsensä saattamaan asiansa järestykseen."
"Asiaan, asiaan," kehoitti amtmanni.
"Tämä kuuluu asiaan. Kirjuri-valtanne tähden ette osaa enää hallita; te rupeatte varjelemaan, huolta pitämään ja estämään — niin estämään, olin sanoa… Viimein vielä panette poliisimiehen jokaisen puun viereen, jott'ei joutuisi riitaan tuulen kanssa, eikä joisi liian paljo vettä sataessa. Jos omavaltaisuutenne näin karttuu karttumistaan, niin tahtoisin vaikka lehmänkin selässä lähteä poies [saksalainen sananlasku, joka merkitsee: pyrkiä lähtemään poies vaikka milläkin tavalla]. Kaikki, kaikki tahdotte meiltä ottaa; nyt on kysymys yhdestä asiasta, siitä emme luovu." Hän nosti kirveensä korkealle ja jatkoi, hampaitansa purren: "Ja vaikka minun täytyisi tällä kirveellä avata ovet päästäkseni kuninkaan luo, niin en anna sitä kädestäni. Hamasta vanhoista ajoista on meillä oikeus kantaa kirvestämme; jos ne tahtoo meiltä ottaa, niin se on päätettävä kihlakunnan kokouksessa tai valtiopäivillä ja siinä on meilläkin sana sanottava. Mutta minkätähden tahdotte meitä niistä luovuttaa? Jott'ei tapahtuisi metsän raiskauksia? Sitä varten löytyy metsän-vartioita ja rangaistuksia ja sääntöjä, ja ne pysyvät voimassaan sekä aatelis-miestä että kerjäläistä vasten. Kuinka monta hammasta on tarpeeksi köyhän talonpoian syödäksensä perunaa ja puuroa? Repikää muut suusta, jott'ei joudu kiusaukseen varastaa lihaa. Ja minkä tähden annatte koirien juosta ympäri, hampaat suussa? Kun poika tulee noin kahdeksan, yhdeksän-vuotiseksi, on hänellä veitsi tupessa, ja jos leikkaa sormeansa, niin se on hänen oma syynsä; jos sillä tekee pahaa toiselle, lyödään häntä kynsille. Kuka teille sanoo, että me olemme tuhmempia, kuin pienet lapset, ja että te olette opettajamme ja holhojamme? Te, herrat, teette ikään kuin olisi teidän ansionne, etten paikalla hyppää ulos ikkunasta; toden perästä täytyy kuitenkin joka ihmisen ja joka seurakunnan pitää huolta itsestään, ettekä te, herrat, sitä millään tavalla voi auttaa. Mitä sanon? herrat? meidän palvelijoita olette, ja me olemme herrat. Te luulette meidän olevan luotuna maailmaan teitä varten, jotta te voisitte käskeä. Mutta me maksamme teille, että olisi järjestystä maassa, emmekä sen vuoksi sitä te'e että meitä rasitettaisiin. Valtakunnan palvelijat olette, ja me, kansalaiset, olemme valtakunta. Jos emme saa oikeutta, niin emme mene pienelle kaivoselle vaan suurelle kaivolle, ja minä panen pääni pölkylle ja annan pyövelin sen katkasta poies tällä kirveellä, ennenkuin mikään virkamies vastoin tahtoani saa sen minulta ottaa. Niin on, olen valmis."
Syvä äänettömyys vallitsi yltä ympärillä, jokainen katseli toistansa ja vilkaisi silmillään, ikäänkuin sanoakseen: "tuo on saanut kuulla asiansa; tehköön nyt mitä tahansa." Mutta Perttu sanoi hiljaan Bäckille: "kyllä sanat sillä suussa sulavat." "Niin, kyllä hänellä kieli on kannassansa", vastasi Bäck.
Yli-amtmanni ei antanut kauan juurtua, mitä tämä oli vaikuttanut. Paperia sormillansa vääntäen rupesi hän levollisella äänellä selittämään, miten suuri rikos oli tapahtunut. Hän laski monen tuikan pistopuheen Buchmaieria vastaan, joka sen kuullessaan vaan hiljaa pudisti päätänsä, ikäänkuin puistaisi kärpäisiä. Viimeiseksi puhui yli-amtmanni lain-juoksijoista ja kapinoitsijoista, jotka kerran ovat juoneet maljan asian-ajajan kanssa, jotka kuulevat soivan, eivätkä tiedä mistä? Tästä yleisestä poikkeuksesta palasi hän taasen kysymyksenä olevaan asiaan; hän nimitti muutamat läsnä-olevia, kiitti heitä rauhallisiksi, ymmärtäväisiksi kansalaisiksi, jotka eivät suinkaan olisi ryhtyneet tälläiseen työhön. Hän sanoi olevansa vakuutettu, että Buchmaier oli vietellyt heitä; muistutti heille heidän omatuntoansa, heidän kuuliaisuuttansa kuninkaalle ja laille, heidän rakkauttansa vaimoja ja lapsia kohtaan ja rukoili niitten puolesta, ett'eivät saattaisi päällensä tätä kovaa syytä; että suoraan ja vilpittömästi tunnustaisivat itsensä vietellyiksi, silloin muka heidän rangaistuksensa tulisi helpoksi.
Taasen syntyi äänettömyys; muutamat katsahtivat toisiansa ja painoivat sitten neuvottomina silmänsä maahan. Buchmaier nosti päätänsä uljaasti ja rohkeasti; hän katsoi suoraan kaikkien silmiin. Rintansa yleni; hän pidätti henkeään, täynnänsä odotusta. Matti oli jo avannut suutansa puhuakseen, kun Sepän Hannu häntä esti; sillä vanha kylänvouti, joka yksinään kaikista läsnä-olevista oli istunut tuolilla, oli par'aikaa nousemassa. Raskailla askeleilla, tuskin nostaen jalkojansa, astui hän viheriäisen pöydän äärelle sekä sanoi, ensinnä läähättäen ja usein hengähtäen, mutta sittemmin sulalla puheella: "Suuri kiitos siitä hyvästä ajatuksesta, jonka olette meistä maininneet, sekä minusta että muista, herra yli-amtmanni, vaan minä suostun jokaiseen pykälään sitä, mitä Buchmaier sanoi. Jos vielä tarvitaan todistus, että herrat pitävät meitä alaikäisinä, niin te, herra yli-amtmanni, olisitte sen meille antaneet. Ei, minä olen elänyt 76 vuotta ja kaksikymmentä vuotta ollut kylänvoutina. Emme ole pieniä lapsia, että antaisimme vietellä itsiämme semmoiseen työhön, niinkuin johonkuhun koiruuteen. Kirves jääpi minulle, siksi kun minua pannaan kuuden laudan väliin. Se, joka seisoo täällä lapsena, sen vaan tunnustakoon; minä olen mies, joka tiedän, minkä teen; jos tulee rangaistusta, niin minäkin olen muitten joukossa."