Ja tämän kunnialoistehen, Hän lemmellänsä voitti sen, Syvimmän sydämensä. Valan hän vannoi maallensa, Sen kuin emonsa, kultansa Edestä kuollaksensa. — Tää lempi tuotti kuulunsa!
Hän kaatui; mutta kuitenkiin, Oi onnellista, kenpä niin Saa kuolla kunnialla; Uhaksi unhon-järvenki, Sen aalloista hän nousevi Vihannan luodon lailla — Ja elää kuoltuansaki!
Nyt loista kukkasissa maa! Sä kaikkialla aallosta Vihanta nosta ranta! Rusottaa anna vaarasi, Veet anna vilkkuu virtasi, Ja kohti taivon kantta Luo loistain Saimasilmäsi!
Niin jotta Muisto, mainiten Tänään nimeä Dunckerin Sinusta silloin voisi Kehua: Kah noin kauniina Lempensä saanut loisti maa, Ken syttymättä oisi? Tään kullan eestä kuoli hän!"
Poikani syntyessä.
(Petöfi.)
Saakaa tänne poikani, Likistelläkseni soisin! Katso! elonpuustani Vesa nuori mulle nousi!
Sikiö sa sieluni! Terve tuhannesti tullut! Riemulauluiltani en Parkujasi vielä kuullut.
Kasvojasi katselen, Isänmieltä miellytellen. Papittai sua kastan jo Itse ilo-kyynelillän.
Tähteintutkijaksi sain Tätä tähteä tarkastaksein, Ko'in silmist' ennustain Onneansa aavistaksein.