Asesepän haava oli tosin syvä, mutta ei hengenvaarallinen; hän vaurastui siitä voimattomuudesta, minkä verenjuoksu teki, ja paitsi Inkerin hyvää hoitoa lisäsi vielä hänen pikaista parantumistaan se odottamatoin onni, että jälleen sai takaisin sen, jota enin rakasti. Ilolla on ihmeellinen voima parantamaan niin hyvin ruumiillisessa kuin hengellisessäki sairaudessa.
Ellen sai nyt kertoa, miten hän oli väistänyt sen lähellä olleen hengenvaaran, jolloin isä tempaistiin hänen sivultaan. Eräs vihollisista oli aikonut lyödä hänet maahan, mutta toinen esti sen ja oli sen sijaan raahannut hänen vankina ruotsalaisten leiriin, minne sittemmin suurin osa kaupungin naisasujamista oli viety. Mitä hän ja muut vangit Vedby'n matkalla olivat saaneet kokea, kertoi hän niin lyhyesti kuin suinki, jotta ei liikuttaisi kovin paljon sairasta.
Kuu Ellen oli lakannut, tuli Jens'in vuoro. Kun hän oli lopettanut, sanoi Hannu Nörrum liikutetulla äänellä:
"Sinä olet useassa tilaisuudessa osoittanut itsesi mieheksi ja olet sentähden hyvän palkan ansainnut. Kalliimpi, minkä omistan, olkoon sinun."
Jens tässä tarttui Ellen'in käteen, luoden kysyvän silmäyksen mestari
Hannuun.
"Aivan niin olen aikonut", sanoi aseseppä, "ja Jumala olkoon teille armollinen lapseni! Sinulla vasta on ainoastaan kaksi tyhjää kättä, mutta ei minullakaan ollut enempää, josta aloin. Se, jolla on pari terveitä käsiä ja miehuullinen luonto, pääsee hyvin edes, jos vaan on Jumala mielessään. Koska näen, että rakastat lastani ainoastaan itsensä tähden, niin tahdon teille mainita, etten ole vielä aivan alastoin. Minulla on saamisia sekä herroilta että muilta hyvinvoivilta ihmisiltä, jotka eivät ole rauhattomuudesta sanottavasti kärsineet. Näillä rahoilla tahdon alkaa ammattiani uudestaan; mutta tänne emme enää pysähdy. Rotnaby ei tule koskaan samaksi kaupungiksi kuin on ollut, ja täällä voimme milloin hyvänsä tavata vihollisemme. Jos ei hän tule tänä vuonna, niin tulee hän tulevana, ja mitä apua on heiltä odotettavana, jotka ovat asetetut turvaksemme, olemme näinä päivinä saaneet kokea. Me menemme Malmö'hön, missä isäni harjoitti samaa ammattia kuin minäki ja missä se on yhtä suuressa arvossa kuin täälläkin. Malmö on hyvä kauppakaupunki, missä Jens helposti voipi saada ansiota, ja jos saan elää jonkun vuoden ja on terveyttä sekä voimia, luulen pian voivani auttaa tykö, jotta hän saa oman laivan kuljettaakseen."
Moniaita päiviä myöhemmin saatiin tarkkoja tietoja, että Klaus Kristerinpoian komennossa oleva armeijan osa oli mennyt länteenpäin ja Pohjois-Skonen läpi kulkenut Holland'iin, kuitenkin vasta sitte, kun ensin oli ryöstänyt ja polttanut pienet kaupungin Sölvitsborg'in ja Elleholm'in. Edellinen oli Werner Passberg'in pelon tähden tullut jätetyksi vihollisille, sillä hän oli jo syyskuun 6 p. pannut tulen linnaansa ja purjehtinut Malmö'hön, missä sekä hän että saksalainen merirosvo Schwarzberg kuitenki eroitettiin virastaan.
Hannu Nörrum ei koskaan saanut täydellistä tietoa vaimonsa kohtalosta, mutta luultiin hänen, koettaissaan pelastaa niin paljon kuin mahdollista oli huoneen omaisuutta, tulleen sisälle poltetuksi.
Syyskuun lopulla jätti aseseppä omaisineen sen paikan, missä niin monta onnellista vuotta oli elänyt. Eroaminen tapahtui syvällisellä surulla ja kaipauksella.
"Se on raskasta täytyä jättää, mitä on pitänyt niin rakkaana", sanoi mestari Hannu eronhetkellä; "ja sitä raskaampaa, kun omasta huolimattomuudesta on siihen pakoitettu. Maan mahtavat, jotka olisivat voineet veljinä elää, saattoivat taisteluja toisiansa vastaan. Mutta minä näen auringon säteen pilven raossa: minä luulen sen päivän, joski myöhään, tulevan, jolloin kansat, yhtä hyvästi kuin nyt vihaavat, rakastavat toisiaan, ja sen tekevät sekä ilossa, että murheessa."