Loppu.
KUNINGAS KAARLO YHDEKSÄS JA VERMLANDILAINEN.
Syväpiirteitä Pehr Tuomaanpojalta.
Suom. —k. —e. —n.
1.
Ennen muinoin, noina "menneinä kultaisina aikoina", kun komeus, hienous ja loiston halu ei läheskään niin suuri ollut, kuin nykyaikaan, tapahtui usein, että kuninkaalliset henkilöt, tuntemattomina, suurimmassa hiljaisuudessa matkustivat maansa lävitse, ja niillä matkoillaan hankkivat luotettavampia tietoja maan asukasten sisällisistä oloista: heidän tarpeistaan ja toiveistaan, kuin jos he olisivat matkustaneet suurella komeudella ja loistavan seuran ympäröiminä, niinkuin maan vallitsijat nykyaikaan tekevät. Yleensä on tietty, kuinka kuningas Kaarlo Yhdestoista usein huvitteli itseänsä, matkustellen, puettuna halpaan matkustaja-pukuun, ristiin rastiin valtakunnassaan, niin myös, että hän näillä matkoillaan, tuntemattomana kulkeissaan, sai tietoja monista tärkeistä seikoista, jotka muutoin eivät olisi millään tavalla tulleet hänen korviinsa, samalla oli hän myös tilaisuudessa palkitsemaan monta hyvää työtä ja rankaisemaan kelvottomia, kansaa sortavia virkamiehiä. Samoin myös Kaarlo Yhdeksäs, "talonpojan kuningas", joksi häntä nuo korkiat, kuningas Sigismundin joukkoon kuuluvat herrat ylenkatseellisesti nimittivät, matkusti usein maakunnissa tuntematoinna kaikilta muilta, kuin ani harvoilta uskotuiltaan, jotka hän valitsi talonpoikais-säädystä ja joiden tykönä hän majaili matkoilla ollessaan. Varsinkin silloin, kun hän oli ainoastaan herttua ja sen vuoksi vapaampi, oli hän melkeen aina mainituilla matkoilla; kansan muistissa, Länsi-götlandissa, Nerikessä ja varsinkin Vermlandissa, onkin aina meidän aikoihin säilynyt monta kertomusta siltä ajalta, joka olikin kentiesi onnellisin aika hänen elämässään, vaikka hän sittemmin, niinkuin tiedämme, tuli kuninkaaksi Ruotsissa. Kaarlo oli aina näillä matkoillaan mainion hyvällä tuulella, eikä ylenkatsonut kuppia eikä kannua, ja voitti puoleensa niiden sydämmet, joiden seuroihin hän sattui. Suuren isänsä Kustaa Vasan historiasta oli hän oppinut, että talonpoikain uskollisuus ja alttiiksi-antavaisuus on enimmiten luotettavampi, kuin noiden valtioverkkoa kutovain herrain kauniit lupaukset ja valat, ja kentiesi olikin aikomuksensa mainittujen seurustelemisiensa kautta voittaa heidän suosionsa, jos hänen kerran piti nouseman Ruotsin valtio-istuimelle. Jos tämä todella oli tarkoituksensa, näemme historiasta, että hän tässä tapauksessa menetteli aivan taitavasti, niin myös, ettei tätä aikaiseen voitettua rakkautta yleisö milloinkaan häneltä kieltänyt niiden valtion-riitojen aikana, jotka sittemmin nousivat, syystä, että kuningas Sigismundi oleskeli Puolassa, hallituksestaan huolta pitämättä, ja sitten monasti, ehkä turhaan, koki asevoimalla takaisin voittaa Ruotsissa menetettyä kruunuansa. Kaarlon järkähtämätöin suosio isänsä maahan tuomaa Lutherin puhdasta oppia ja sen tunnustajia kohtaan, hänen vilpitöin Jumalan pelkonsa, luonnon laatunsa, lujuus ja ankara oikeuden tuntonsa lienevät myöskin paljon auttaneet häntä yleisön suosion voittamisessa.
Oli kylmä talvi-ilta vuoden 1585 alussa. Pitkin erästä hyvin auroitettua maantietä Vermlandissa kiiti tuimalla vauhdilla muuan yksinkertainen matkareki, lihavan juoksian vetämänä, jonka ajaja, seisoen takana reen jalaksilla, silloin tällöin kumartui ales kuullaksensa, mitä reessä istuva, suureen sarkavaippaan kääritty matkustaja hänelle puhui. Olivatpa nyt erään jyrkän mäen juurella, jossa matsustavainen nousi kävelemään, tuossa kaksitarkoituksessa, saadakseen kylmästä jähmettyneet jäsenensä sulamaan kävellessä, ja helpoittaaksensa kyytihevosen ponnistusta vastamäessä. Kyytipoika, vilkas nuorukainen, noin 18-vuotinen, seurasi kohta matkustajan esimerkkiä ja molemmat astuskelivat nyt kovaan jäätyneellä lumella, joka narskui heidän jalkainsa alla.
"Kuulepas, poikaseni", — alkoi matkustaja, kiskoen jääpuikkoja parrastaan, "tiedätkö sinä, josko täällä läheisyydessä olisi joku tölli, jossa saisimme hetken lämmitellä? Sillä nyt on hiton lailla kylmä."
"Tiedän kyllä", — vastasi kyytipoika vihkeästi. — "Meillä on ainoastaan neljännes penikulmaa lähimpään vuorelaistaloon, ja siellä on häät parhaillansa. Siellä voitten saada tuopin lämmintä oluttakin, jos haluatten."
"Mutta minä en tunne asukkaita siellä, jonkatähden on kentiesi sopimatoin mennä sinne keskellä hää-iloa?"