"Ei ollenkaan, hyvä herra! Vermlandilaisten pitoihin ovat kaikki tervetulleet ja matkustajat varsinkin, sillä niiltä saavat he kuulla uutisia."
"Noh, hyvä on", — jatkoi matkustaja, "mennään sitte sinne vähäksi aikaa." Näin puhuen olivat he päässeet mäen päälle, jossa matkustavainen astui rekeen, kyytipoika nousi jalaksille, ja niin mentiin tuimaa vauhtia pitkin liukasta maantietä alasmäkeä.
Pian huomasivat he vähän matkan päässä kirkkaan tulen leimun, joka, illan hämärässä etäältä katsoen, näytti tulipalolle.
"Aja paremmin, tuolla on valkea irti", — huusi matkustaja kiireisellä äänellä.
"Ei hätääkään!" — vastasi kyytipoika järkähtämättömällä vakavuudella. — "Näillä on vaan muutamia tervatynnyriä palamassa tuolla häätalon pihalla, se on sellainen tapa täällä meillä. — Mutta ilman sitä, kyllä rusko juosta saa, jos niin tahdotte."
Läimähdys piiskalla antoi ruskon jaloille liukkaamman liikkeen ja pianpa oltiinkin tuon muhkean talon pihassa, jonka omistaja oli yksi varakkaista vuorelaistalonpojista. Vinkuvain viulujen ja rämisevien klarinettien ääni suuresta rakennuksesta ilmaisi tanssin olevan täydessä vauhdissa ja että häätuvassa oli iloa kattoon asti. Matkustavainen hyppäsi ylös reestä, astuen suoraan suurta rakennusta kohden, jonka portaita hän ylös nousi, jolla ajalla kyytipoika talutti hevosen aidan viereen, levittäen huolellisesti loimen hänen selkäänsä, puhuen samalla tyytyväisellä äänellä itsekseen:
"Eikö tuo ollut sukkelasti tehtynä sinulta, Lauri, että sait herrasi tulemaan tänne. Totta Jumal' auta olikin se sukkelasti. Nyt saat nähdä, että hän viipyy täällä koko yön, ja sinä saat hyppiä purpuria Liisan kanssa siksi, kunnes päivä koittaa! Hyvästi ruskopoika siksi, kyllä toimitan sinut talliin, kunhan vaan saan jonkun talon rengistä käsiini." — Näin puhellen jätti hän tyytymättömän ruskon, asettaen askeleensa väen huoneisin pihan sivulla, josta hän valaistujen akkuna-ruutujen läpi näki kirjavan joukon tanssissa pyörivän ja josta iloinen hälinä sekautui soiton säveleihin. Hänen arvelunsa, että täällä tapaisi osan nuorista, kävikin toteen.
Laurin astuessa sisään avaraan perheentupaan, oli tanssi täydessä vauhdissa ja pian oli hänkin sekautunut sen hurmaavaan pyörteesen. Liisakin, yksi vuorelaisen palveluspiioista, joka noin puolittain oli Laurin morsian, oli tässä iloisessa joukossa, ja hänen kanssaan hyppiessään unohti Lauri pian sekä matkustavaisen että ruskon.
2.
Matkustajamme, jonka äsken jätimme nousemaan portaita ylös isoon rakennukseen, ei ollut kukaan muu kuin itse Kaarlo herttua, jonka päähän tällä kertaa oli pistänyt tuntemattomana pistäytyä häävierasten joukkoon, nähdäksensä heidän menojansa ja käytöstään täänlaisessa tilaisuudessa.