Olikohan tuo missään suhteessa hänen isänsä levottomuuteen ja hänen toivoonsa saada tyttärensä tieltänsä pois, mietti Anna itseksensä käydessään takaisin kotiin. Olihan tuo lähes uskottavaa. Jumala olkoon kiitetty, että tuo mies ei kumminkaan ollut poliisikonstaapeli!
Kaikuva ääni kohtasi Annan korvia kun hän kulki akkunan ohitse ja kun hän avasi oven, kuuli hän isän huudahtavan: "No Jumala varjelkoon, siellähän on Anna!" Sun hän astui sisään, oli isä jo ennättänyt mennä pois ja hyvin vanha mies valkeine peruukkineen, ystävällisine sinisilmineen ja suurine valkeine kaulahuivineen istui hänen sijallansa nojatuolissa. Hän oli pulskanlainen, viisaalta, rauhalliselta ja hyväntahtoiselta näyttävä vanhus. Hän nojasi molemmilla käsillään keppiinsä ja oli laskenut leukansa käsillensä; siinä tirkisteli hän miettiväisenä eteensä.
"Hyvä neitoseni!" alkoi hän pitkäveteisesti katsoen hyvin ystävällisesti ja tutusti Annaa. "Minulla on teille jotakin ilmoitettavana. Varustakaa itseänne kuulemaan odottamatonta uutista. No no, elkää pelätkö, ei tämä ole mitään onnettomuutta, päin vastoin. Jumala, miten te olette hänen näköisensä."
"Kenen näköinen? Oi, minä värisen hämmästyksestä, mitä tämä kaikki merkitsee? Elkää Jumalan tähden suuttuko minuun, mutta olkaa Jumalan tähden lyhytpuheinen! Minä en voi tätä kärsiä."
Tuo kunniallinen koulun-opettaja kadotti kokonaan konseptinsa Annan hätäisyyden tähden.
"Minä en todellakaan saata niin suoraan käydä itse asiaan, se on minun luonnettani vastaan. Minä en aavistanutkaan teidän olevan täällä; minä luulin teidän olevan hoidossa kasvatevanhempainne luona; muuten olisin tullut tänne ennemmin huolimatta luuvalostani ja muista pienistä taudeistani. Tänään nähtyäni Jens'in torilla, viittasin hänelle saadakseni joitakuita tietoja teistä, mutta hän tuli matkaansa, miten tavallisesti silloin, kun hänellä ei ollut puhtaita jauhoja pussissansa. Hän on tehnyt sangen tunnottomasti, kun hän ei ole teille heti ilmaissut erehdystä."
"Mitä erehdystä?" Huone pyöri ympäri Annan silmissä ja hän katseli tuota vanhaa ukkoa ikäänkuin sumun lävitse. "Mitä erehdystä?!"
"Sitä, että hän olisi teidän isänne."
"Eikö hän sitte olekaan minun isäni? Oi, minä olen lähes kadottaa järkeni!"
"Pitää opetella olemaan tyynenä kaikissa elämän kohtauksissa!" lausui koulun-opettaja nuhdellen. "Mutta teillä on äitinne luonne, huomatakseni: hän tuli myös aina niin innostuneeksi, tuo hyvä, autuas sielu. Ei, muuraaja ei ole teidän isänne. Kun teidän molemmat vanhempanne olivat kuolleet, pyydettiin hänen vaimoansa Malinaa hyvillä ehdoilla hoitamaan teitä oman pienen tyttönsä kanssa. Hän oli hilpeä ja ahkera vaimo ja hän suostui pyyntöön. Sittemmin kuulin erään arvoisan ja hyvin voivan perheen ottaneen teidän omaksi lapsekseen ja minä luulin kaikki olevan hyvin."