"Joka tapauksessa on minun neekerini Tiberius laivalla", huusi Drouot. "Hei, te laivuriveitikka, aiotte varmaan jossakin myydä minun omaisuuteni?"
"En tee kauppaa ihmislihalla", sanoin minä. "Se ei kuulu ammattiini.
Pois tästä alukseltani!"
Mutta eivät kumpikaan olleet ensinkään halukkaat poistumaan. Uhaten kohottivat he pistoolinsa, sillä niillä olivat he varustetut ynnä ajoruoskilla.
Mutta meillä oli ylivoima. Meidän viisi pyssyämme ojensimme heidän kahta vastaan ja siksipä eivät he uskaltaneetkaan lauaista.
Tämä kummankinpuolisen uhkauksen aika kesti noin minuutin ajan ja muuttui sitte omituisimmalla tavalla. Rannalta kaikui nuoren Drouot'in huuto. Me katselimme kaikki sinne. Siellä oli pensastosta astunut näkyviin tusinan verta aseellisia miehiä. Kaksi heistä toimi juuri parhaillaan sitoakseen nuorukaisen käsiä selän taakse.
Tämän sangen epäiltävän lauman päällikkö, noin neljäkymmenvuotias mustapartainen mies, uhkarohkein katsein huusi minulle: "Rohkeutta, kunnon laivuri! Tullaan teidän avuksenne!"
Sen jälkeen ojensivat nuo kaksitoista pyssynpiippunsa meidän vastustajiamme vastaan.
"Antautukaa!" huusi mustaparta.
Kumpasetkin tilalliset näkivät itsensä joko hyvällä tahi pahalla pakoitetuksi tottelemaan vaatimusta. Pistoolit täytyi heidän luovuttaa ja samoin orjaruoskat, jonka jälkeen hekin sidottiin.
"Herra", sanoin johtajalle, "jalosti teette, kun noin uljaasti riennätte avuksi virtalaivuriparalle. Siitä kiitän teitä vilpittömästi."