"Mimmi", huudahti hän ja ojensi tyttöä kohtaan molemmat kätensä, "kuinka hyvä olet, kun tulet; olen nukkunut kauan — väsymyksestä tahi mielen liikutuksesta kaiketi", lisäsi hän ikäänkuin puolustuksekseen.
"Täti, armas täti", sanoi tyttö ja istuutui jakkaralle vanhuksen jalkoihin, "saanko jäädä tänne luoksesi vähäksi aikaa?" Ja hänen tummat silmänsä katsoivat rukoilevaisesti vanhaan neitiin.
"Mutta, lapsi, tuolla alaallahan on sinun paljo hauskempi olla; eihän sinulla täällä mitään iloa ole vanhan ikävän Karoliinan luona."
"Oi täti, salli minun jäädä; minä olen tuolla alaalla ikävöinyt sinua ja sinun hiljaista kamariasi."
Sairas ei vastannut mitään. "Näyttääkö Gustchen hyvin onnelliselta,
Mimmi?" kysyi hän viimein.
Tyttö nyökäytti päätään.
"Ja isä ja äiti?"
"He ovat varsin hilpeällä mielellä; en muista nähneeni heitä ennen niin iloisina; iso-isä on pitänyt hauskoja puheita. Kuule, täti, kuule! Nyt ovat soittajat tulleet; nyt alkaa tanssi."
Musiikki soitti. Sävelet aaltoilivat juhlallisesti etäisiä vuoria kohden. Ilma oli aivan tyyni; näytti kuin olisi koko luonto vaipunut kuuntelemiseen.
Mutta äkkiä syntyi eloa puistossa. Parittaisin astuskelivat häävieraat käytäviä, äsken vihitty nuori pariskunta etupäässä. Naurua ja iloista puhetta sekausi soittoon, ja kun tämä muuttui tanssiksi, pyöreilivät parit iloisesti ruohokentällä. Valkoiset hameet liehuivat, ja ruusuja loisti valko- ja tummatukkaisten kutrien välistä — ruusuja kaikkialla minne päin silmänsä loi; mutta kaunein kaikista oli nuori, onnellinen morsian.