"Ja siinäkö kaikki huolesi, lapsi?"
"Oi täti, kuinka voit niin kysyä?" mumisi nuori tyttö. "Minä — oi, en, en — minä…" ja hän purskahti yht'äkkiä hillitsemättömään itkuun.
"Usko huolesi minulle, Mimmi", sanoi Karoliina täti ja silitteli ystävällisesti päätä, jonka tyttö oli painanut hänen rintaansa vastaan.
"Oi täti, minä en voi, minä häpeän; ja sinä puhut sen äidille, ja sitä minä en uskalla; isäkään ei saa siitä tietää."
"Minä lupaan olla mitään ilmaisematta, Mimmi; puhu nyt äläkä itke, muuten et saa mitään iloa tanssista tuolla alaalla."
"En tahdo tanssia. En tanssi enää kenenkään kanssa. Minä, oi rakas täti, minä pidän niin sanomattoman paljon… hänestä."
"Ai, ai, mitä kuulen! Mimmillä on jo joku, jota hän rakastaa."
"Oi, täti Liina, älä sano sitä kenellekään!"
"En, Mimmi, kun sinä et sitä tahdo; mutta miksi minä en…"
"Sentähden, että meidän täytyy odottaa", huokasi tyttö. "Vasta puolen kolmatta vuoden kuluttua palaa hän."