"Tämä vastaus kouristi kuin kovin pakkanen sydäntäni, ja ikäänkuin paremmaksi vakuudeksi alkoi Gustchen katkerasti itkeä. Ääneti kuljin minä edestakaisin, koettaen viihdyttää häntä. Toimitin sitten tehtäväni kuten ennenkin, mutta masentava tunne lamautti minua niin, että tuskin tiesin, mitä tein.
"Illalla uskalsin tuskin kohottaa silmiäni sulhaseeni. Kun hän lähti, saatoin häntä puiston läpi. Oli kaunis kuutamo, ja syreenit huvihuoneen vieressä tuoksuivat niin miellyttävästi.
"'No Liina', alkoi hän ja asetti minut istumaan viereensä penkille kukkivien pensaiden alle; 'oletko puhunut äitisi kanssa?'
"Minä nyykäytin päätäni, sillä puhua oli minun mahdotonta.
"'Ja saanko viimeinkin syksyllä ottaa omaisuutesi haltuuni?' kysyi hän leikillisesti ja kääri käsivartensa minun vyötäreeni ympäri.
"'Ei käy, Taavetti', vastasin minä; 'ei käy, äiti tarvitsee minua välttämättömästi vielä.'
"'Mitä nyt? Eikö käy?' kysyi hän kiivaasti, ikäänkuin olisi hän luullut kuulleensa väärin.
"Minä pudistin päätäni.
"'Sinä et vastaa, Karoliina', jatkoi hän närkästyneenä. 'Sinä et pidä minusta, muuten et olisi sanonut tuota niin tyynesti; vai oliko se vaan sinulta pilaa?'
"'Ei, ei; väärin tekisin, jos sen myöntäisin, Taavetti. Äiti on sairas ja heikko, ja pienonen …'