"Onko siellä paljon hai-kaloja?"
"Niitä kyllä on."
"Sitten emme siellä mitenkään itse uskalla sukeltaa."
"Emme suinkaan! Sen työn suorittavat minun reippaat saarelais-ystäväni, jotka ovat yhtä tottuneita uimaria ja sukeltajia kuin Tahitilaisetkin, eivätkä juuri ollenkaan pelkää hai-kaloja, sillä he osaavat oikealla ajalla väistyä näiden petojen tieltä tai tappaa niitä. Helmiä ja simpukankuoria lienee heillä muuten varastossakin. Kaikenmoisilla pikkukapineilla ja hyödyllisillä esineillä, joita viemme sinne muassamme, saamme niitä ostaa asukkailta yltä kyllin."
"Osaattekos puhella heidän kanssaan?"
"Aivan hyvästi, sillä ollessani heidän luonaan, opin jossakin määrässä heidän kieltänsä. Minähän olen kymmenen kuukautta elänyt heidän luonansa vanhan Jaakko Coolin kanssa, joka oli meidän kokkinamme ja nyt täällä Papeetessa harjoittaa pientä liikettä, joka ei kuitenkaan oikein kannata. Sen vuoksi on hänellä aikomus tehdä minulle seuraa."
Sitten kertoi hän minulle historian siitä haaksirikosta, joka oli saattanut hänet tuntemaan nuo kaukaiset saaret niin hyvästi. Laiva oli myrskyssä ajautunut koralliriutalle ja särkynyt. Miehistö oli koettanut veneillä pelastaa itseänsä, mutta oli kiireessä ottanut ainoastaan vähäsen juomavettä ja ruoka-aineita mukaansa. Kaksi venettä katosi aivan tietymättömiin. Kolmas harhaili kauan ja ajautui viimein Laughlan-saarille. Sen miehistöstä olivat ainoastaan Yves ja Cool enää elossa; toiset olivat kuolleet nälän ja janon tuskiin. Hyväsydämiset saarelaiset olivat avuliaasti pelastaneet nuo kaksi ja hoitaneet heitä kymmenen kuukautta, kunnes eräs ranskalainen laiva kulki ohitse. Yves ja Cool olivat silloin veneellään soutaneet sen läheisyyteen ja onnellisesti päässeet laivaan, jossa saivat luvan matkustaa. Kumpikin heistä oli saanut muutamia kauniita helmiä ja jonkun määrän simpukankuoria lahjaksi saarelaisilta.
Minä en enää kau'an siekaillut, ehdotus tuntui minusta niin erinomaiselta, että minä heti tarjouduin ottamaan osaa tuohon merkilliseen retkeen.
Sitten menimme siihen taloon, jossa Jaakko Cool'illa oli asunto vuokrattuna. Tämä harmaapäinen, pian kuuskymmen-vuotias mies oli vähän hassunkurinen ilmiö. Hän harjoitti nyt hedelmänesteiden valmistamista. Eräästä huutokaupasta oli hän saanut ostaa hyvin halvalla 1,500 tyhjää putelia, jotka hän sitten täytti oransi-, sitruuna- ja muilla nesteillä. Mutta ikävintä oli, että hän ei saanut tavaroillensa riittävästi ostajoita. Jos hän olisi rommia myynyt, olisi kauppa kyllä paremmin käynyt, tuumi hän itse alakuloisesti. Siten oli hän päättänyt jättää tämän kiusallisen liikkeen ja lähteä mukaan Laughlan-saarille, pannen pienet roponsa likoon tähän voittoa lupaavaan yritykseen. Hänen piti taas tulla meidän kokiksemme.
Yves sai sitten ilman suurempia vaikeuksia palkatuksi kuusi voimakasta matruusia, jotka kuluttivat aikaansa Tahitilla, ottamaan tähän retkeen osaa sopivata voitto-osuutta vastaan. Yves tunsi heidät luotettaviksi miehesi.