J.L. Runebergin muisto.

(Ennen painettu Joukahaiseen VIII).

Armas maa isien, runolaulun syntymä-seutu! Nyt suru täyttävi sun, katkera kaipaus on. Haikean sait sanoman: parahin sun poikasi kuoli, Maalimast' muuttanut pois ruhtinas on runojen. Poissa nyt Runeberg on; salihin hän tähtien riensi, Oiva ja loistava kuin aurinko armahinen. Kuoren tempasi maa, runohengen vei koteron se; Saalihin sai komean Tuonela heltymätöin. Henki nyt taivahan on, hänen kuuluisa kunnia Suomen Rakkailla rannoilla sen aina hän mainio on. Tääll' ei kalveta voi ylevän runoniekkamme muisto; Ainapa myös pysyvät nuo etevät jalotyöt, Jotka hän loi nerollansa ja joit' ihailemme me täällä: Serbian maan säveleet, Hauta, mi Perhossa on, "Hirvenhiihtelijät", "Nadeschda" ja pappilan "Hanna", "Fjalarkin kuningas", "Vänrikki Stool" jopa myös Virret hurskauden sekä viel' urohot Salaminin. Tähtinä rakkauden kaikki ne tuikkaelee. — Oi, sinä, Runeberg, loit älytöilläsi kunniapatsaan; Heittävi oivana tää loistoa ympäri maan. Kas, yli tunturien, yli vuorten harmaja-päiden Katsovi patsas tää, nousevi pilvihinkin. Myös koko Euroopan jalot kansat antavat hälle Kunnian kuuluisan, mainehen kaunihimman. — Köyhä on maa isien, sä timantteja hukkahan etsit, Kultaki kiiltävi vain pienenä huuhtojallen. Kuitenkin moni maa, joka rikkahat aartehet kätkee, Onneva oisi se, jos, varrella vuosisatojen, Laulaja nousisi sillen niin kuin Runeberg suuri; Sill' äly oikea on kalliimpi kultoakin. Kansasi rakkaus aina sun hautasi vartija olkoon, Kaiho ja kiitollisuus multias kastakohon! Laakeriseppeli, min hymyhuulin viisas Apollo Puistossa Parnassin kietonut otsahas on, Seppelöi maatasi niin kuni maalaamaa kuvastossa Puittehet kultahiset, kaunihit piirielee. Suomen maisemat oot, salot, saaret, siintävät järvet, Rakkahat rannikotkin, synkeät myös erämaat Maalannut, kuvaten lumouksen aartehet niissä. Selvähän kertoelit kansamme luontehenkin. Suomelan astuvi mies kuvaelmistas esihin niin Suorana, valjuna kuin tääll' lumimaassa hän on. Mutta kun leimahtaa sotaliekit, kun tykit paukkuu Julmalla jyskeellään, sankari on joka mies. Silloin selkenevät nuo tuimat, töykeät kasvot, Rinta jo aaltoelee, urheus täyttävi sen. Riemun ja uljuuden sulo-kyynel kaihtavi katseen. Taistelu, kuolemakin eest' isänmaan jalo on. Puolustus kotimaan, kun vaara ja turmio uhkaa, On jalo työ tosiaan, on pyhä velvollisuus. Tappelukentällähän ihanimpia kukkia kasvaa; Oi! veriruusuja siell' uhkeita uljaelee. Kuolon enkeli käy majesteetissaan yli kentän; Sankari-rintojen hän ruusuja poimielee. Runeberg armahinen, runotarten ystävä kallis, Kuuluisan kuvasit ottelun sankarien. Leikin mainehikkaan sulo-Suomesi kertoelit sie; Sykkimähän sydämet miesten ja naisien saat, Milloin vain lukevat runoelmias, taikka jos muutoin Mielehen juolahtaa Vänrikin kertoelmat. Nukkuos tyynenä nyt, sinä Pohjan laulaja-joutsen! Kansasi kiitollisuus kaunihin palkkasi on. Tauonnut kipus on, monivuotinen vaivasi tänne Tuskan jäi tupihin, terveyden sinä sait. Henkesi autuuden ilojuhlia huoleti tuolla Tähtien tuikkivien turvissa viettävi nyt.

Kiitos on Jumalan, hänen on myös kunnia aina, Kantelo-kultaisen että hän Suomelle loi, Vieläpä lyyrankin ihanaisen, min lumous saa Poistumahan povien jäät sekä niettehetkin.

Keväällä.

(Ennen painettu Joukahaiseen VIII.)

Huoleti riemuitkaa, ihanan kotomaan asujaimet; Poikaset, neitosetkin, ikä-miehet ja harmaja-eukot Riemun juhlia vain pitäkää nyt, laulaen kaikki! Raivokas talvi jo on sorean, sulo-Suomeni mailta Kauas rientänyt pois, sen valta on murtunut täällä. Aarnio-metsien puut, petäjät sekä korkeat koivut Päältään heittänehet humisten ovat valkean vaipan, Nostavat pilvihin päin vihannaiset, tuuheat latvat, Luojaa kiitellen, koko luonnon herttasta Herraa. Nousevi haudastaan ihan uutena lempeä luonto; Morsius-hunnullaan viherällä ja helmitetyllä Kasvonsa kaunistaa se, ja häitään tahtovi viettää Rannoilla Suomeni maan, Tapion sekä Vellamon luona. Vieras, hei, ihanin kevät-kulta, sa taivahan lapsi, Terve-tultua vain, valon enkeli Suomeni helmaan! Suorsat, joutsenetkin, nuo hilpeät vierahat, jotka Syksyllä liitelivät etelään päin, ketterin siivin Kiitävät tervehtämään taas syntymä-seutuja täällä, Joita he muistelleet, ikävöineetkin ovat aina, Kaukana ollessaan kypressi- ja laakeri-maissa. Niin jalo ihminenkin matalan maan korvessa täällä Tietävi vieras vaan olevansa, ja muistavi aina Pitkällä matkallaan koto-seutuja taivahan maassa; Kerkein askelin hän ikävissään pyrkivi sinne. Vihdoin päättyvikin sen matka, ja siivekäs sielu. Valkea joutsen nyt, koto rannan varjohon istuu.

Lintuset lentelevät ilomielin taivahan alla, Leivonen riemastuin säveleillään kiittävi Luojaa, Pääskytkin soreat, ihanaiset kartano-vieraat, Muistellen kotoaan pian jälleen saapuvat tänne; Suomeni armahinen lumosit, sinä kaunotar, heidät. Silmäsi siintävä on kuni lempeän neitosi silmä; Oi, tuhat-järvinen maa, sinä kiiltävä seppeli Pohjan, Kätkyt kauneuden, ihannes mun sieluni oot sie!

Taivas selkeä on, vain muutama hattara tuolla Loittona lännessä ui, kuni joutsenien lumi-parvi. Päivän antelias kuningas nyt kultoa kylvää Vuorien, laaksojen päälle, ja järvien läikkyvät lahdet Kullalle kiiltelevät, kuin kullatut kaikki ne oisi. Oi, jos hengenkin valo nousisi Suomeni maassa, Poistais yön kokonaan iki-Väinön kansasta kauas, Kylväis kultoa ain', valistuksen kallista kultaa! Vieläpä syksyinen pimeys monen valtavi täällä, Vielä on kuolon jäät sekä nietokset sydämissä. Onnea tuo valistus; sepä vahvana suomalaisuuden Kilpenä ain' yhä ois, katoais ei kansamme koskaan. Suomeni, köyhä sä oot, sun kansasi joukko on pieni, Mutta jos tehtäväs teet, pyhät tehtäväs toimitat aina, Melkoiseks enenet, jopa mainehen kruunuja kannat. Maasi on kukkiva aina, sun kielesi oiva ja kaunis Vihdoin voittava on yli-vallan syntyinä-maassa! Silloin kielesi soi, kuni mahtava kantelo Väinön, Riemuten voitostaan, yli järvien, rantojen, laaksoin, Vuorten, metsienkin, ja sun lapsesi tähkiä tieteen Huoleti noukkivat, kun avarat sekä viljavat pellot Viisauden avatut yli ympäri maan ovat heille. —

Taivahan valtias, oi, suo Suomelle päiviä onnen! Varjele maa isien, sen lait, pyhä uskonto myöskin. Armas silmäsi luo, sinä laupias taivahan taatto Väinön kansahan täällä, ja siunaa lastemme lapset.