Nainen epäili kotvasen, mutta vastasi sitten: "asuu, astukaa sisään!"
Minette astui pieneen huoneesen, jossa rouva heti tarjosi hänelle tuolin ja toi sitten viereisestä huoneesta toisen tuolin Frankille.
— "Saisinko tavata mr Rossiteria?"
— "Niin — enpä tiedä; hän on kovin sairas. Lääkäri, käydessään eilen hänen luonaan, kielsi meitä ketäkään laskemasta hänen luokseen". Kotvasen kuluttua ja heitettyään Minetteen tutkistelevan silmäyksen jatkoi hän:
— "Kenties olette sukuja mr Rossiterille?"
Samassa aukeni toisen huoneen ovi ja joku huusi: "Julia!" Nuori nainen totteli heti kutsumusta. Hän oli poissa jonkun aikaa, silloin kuului askeleita ja sopotusta toisesta suojasta. Raskaalta tuntui Minetten sydämmessä, kun hän silmäili ympärilleen. Huone oli nähtävästi jaettu kahteen osaan; katto oli samalla lakena. Kylmä tuuli puhalsi raoista sisään, muutamin paikoin näkyi luntakin, jota oli satanut kaiken iltapäivää. Huoneessa oli uuni ja vuode. Seinät olivat laudoista ja niitten välykset tukitut liistoilla. Pöydällä näkyi muutamia tyhjiä astioita. Huonetta valaisi yksi ainoa nauriisen pistetty kynttilä. Kaikki oli niin köyhää ja kolkkoa. Se oli vain väliaikainen suoja.
Vähän ajan kuluttua kuului koputus ulko-ovella ja talon nainen avasi oven.
"Tekö, herra tohtori! Olipa erinomaisen hyvä että tulitte".
Lääkäri puisti pois lumen päälystakiltansa ja kysyi:
— "Kuinka hän voi?"