Hän lupasi nyreällä katsannolla; selvästi voin nähdä, ett'ei hän enää suuresti luottanut minuhun.
"Saat odottaa oven ulkopuolella", sanoi puotineiti.
Oikein lentämällä lähdin pitsein-kauppiaan tykö.
"Teidän täytyy välttämättä ottaa nämät takaisin! Lupasittehan sen itse; olkaat hyvät ja kiiruhtakaat vähän!"
"Me lupasimme vaihettaa!"
"Mutta enpä tahdo pitsejä ollenkaan; antakaat vaan rahat takaisin, yksi kuudetta markkaa".
He mahtoivat luulla, että minua oli hirveästi toruttu kotona; näin, että keskustelivat yhdessä.
"No, olkoon menneeksi sitten tämän kerran. — Mutta ettekö sittenkin tahdo pitää pitsit? Saatte maksaa niitä kuukausittain pienillä summilla".
Minä kielsin heti tarjouksen, pistin rahat kukkaroon ja riensin pois. Jos hän vaan ei olisi mennyt tiehensä! — ei, siellä hän seisoi aivan hiljaa, silmät puoleksi ummistuneina, kärsivällisesti nojaten muuria vasten. Pienet laihat kasvot selkenivät, kun minä tulin, mutta ei hän vielä ollut likimaillenkaan huoleton.
"Syö aluksi kakkonen!"