Tuskin olin lausunut nämät sanat, kun se jo oli syöty; mitä hänehen tuli, ei kukaan saisi toista kertaa temmata sitä hänen suustansa.
"Montako teitä on kotona?"
"Äiti ja kolme pienokaista, — ei isä!"
Hän tuijotti oudolla katsannolla minuhun.
"Jaksatko kantaa enemmän?"
"Jaksan kyllä kantaa paljo enemmän".
Näytti kuin olisi hän ollut valmis viemään kaikki mitä puodissa oli.
"Minä tulen mukaasi, poikani! — antakaat mulle vielä viisi leipää, semmoisia, jotka maksavat neljäkymmentä penniä; ne minä voin itse kantaa".
Kaksi markkaa ja seitsemän seitsemättä penniä kaikesta. Voi hyvä
Jumala, kuinka leipä ottaa paljoa isompaa tilaa kuin pitsit!
Me lähdimme nyt molemmat käymään eteenpäin mitä jaksoimme. Oli pitkä matka; lapsella oli huonot, puoleksi kuluneet kengät, jotka eivät koskaan olleet sopineet sille. Antura oli irti, kanta kalisi ja kolisi, viimein se putosi, olipa tuo helpoitus, sopi kulkea nopeammin, kun se oli poissa.